Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mekon väriongelma toi optiset illuusiot pinnalle - ovatko nämä neliöt saman värisiä vai eivät?

Mekon tapaus laukaisi keskustelun. Kaksi asiantuntijaa kertoo Ilta-Sanomille optisista harhoista.
Verkossa maailmanlaajuisen kohun aiheuttanut mekon väriongelma liittyy laajempaan ilmiöön. Oliko mekko sini-musta vai valko-kultainen? Taustalla ovat optiset illuusiot.

– Optisia illuusioita on hyvin monenlaisia ja ne perustuvat moniin erilaisiin mekanismeihin. Perusidea kaikissa illuusioissa on se, että havaintomme poikkeaa jollain tavalla objektiivisesta, fysikaalisesta - jollain muulla tavalla mitatusta - todellisuudesta. Yleensä nämä ovat ”tekemällä tehtyjä” eli taiteilijat, kuten esimerkiksi M.C. Escher, tai tutkijat ovat kehittäneet niitä varta vasten tutkiakseen tai havainnollistaakseen ihmisen aistimekanismien toimintaa, kognitiivinen neurotieteen professori Lauri Nummenmaa Aalto yliopistosta kertoo Ilta-Sanomille.

– Yleisesti ottaen monet optiset illuusiot perustuvat siihen, että aistit ja aivot eivät pelkästään rekisteröi vastaanottamaansa tietoa ulkomaailmasta, vaan yhdistelevät sitä ja käyttävät aikaisempaa kokemustamme apuna tulkinnassa, hän sanoo.

Nummenmaa kertoo tarkemmin, mistä on kyse.

– Esimerkiksi koemme appelsiinin olevaan suunnilleen saman värinen kirkkaassa auringonpaisteessa ja hämärässä huoneessa, vaikka näissä tilanteissa verkkokalvolle appelsiinista lankeava valo on fysikaalisesti hyvin erilaista. Tässä tapauksessa aivot koettavat säilyttää havaintomaailmamme yhtenäisenä ja ohjaavat väritiedon tulkintaa aivoissa sen perusteella, mitä olemme oppineet esineiden väreistä, hän sanoo.

– Toisaalta monet illuusiot kuten esimerkiksi mustien täplien näkeminen valkoisen ruudukon leikkauspisteissä perustuvat siihen, miten verkkokalvon hermosolut yhdistelevät tietoa, ja joissain erikoistapauksissa, kuten tässä, voimme nähdä sellaisia asioita, joita ei fysikaalisesti ole olemassa.

Nummenmaa muistuttaa, että on kuitenkin hyvä huomata, että illuusioita on todella monia erilaisia ja ne perustuvat useisiin erilaisiin mekanismeihin; osa tunnetaan paremmin kuin toiset.

– Ei ole siis olemassa mitään yleistä illuusiomekanismia, hän sanoo.

Väreillä on tilallinen yhteys

Aalto-yliopiston väriopin lehtori Harald Arnkil puolestaan kertoo, että keskustelu verkossa mekon väriongelmasta kertoo siitä, että ihmiset pohtivat sosiaalisessa mediassa ehkä sitä sitä, näemmekö kaiken eri tavalla.

– Monet pohtivat sitä, voiko omiin silmiinsä lopulta luottaa ollenkaan. Tapaus kertoo siitä, että tässäkin tapauksessa on vähintään kaksi eri tulkintamahdollisuutta, hän sanoo.

– Kuvia katsoessa täytyy muistaa, että havainnoilla väreistä on aina tilallinen yhteys, sitä ei voi havainnoista ja tulkinnoista rajata pois, Arnkil sanoo.

”Valokuvantarkka” ei aina vastaa todellisuutta

Hän painottaa, että ihmisten aistit ja valokuvat toimivat eri tavoin.

– Ihminen aistii hyvin kokonaisuuksia. Muutenkin kuvista puhutaan monesti turhankin objektiivisina todisteina todellisuudesta. Puheet valokuvantarkasta todellisuudesta tai muistista ovat siinä mielessä harhaanjohtavia, että valokuva on aina valtava kaksiulotteinen ja rajattu pelkistys tilallisesta maailmastamme, hän sanoo.

Arnkil painottaa vahvasti tilan merkitystä tulkinnoissa.

– Kuviinhan vaikuttavat valaistus ja varjot, joiden lähdettä ja suuntaa voi olla vaikea päätellä kuvasta jälkikäteen. Kuviin ja niiden tulkintaan vaikuttavat kuten tiedetään se, onko ne otettu keinovalossa, ulkona vai sisätiloissa, hän painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää