Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tällaiset ovat Suomen erikoisjoukkojen pääsykokeet – yksikään nainen ei ole koskaan läpäissyt

Viime vuonna Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssille osallistuvat taivalsivat 80 kilometriä kahden vuorokauden aikana ja olivat psykologien arvioitavina.
Pitkälle koulutettujen erikoisjoukkojen merkitys on noussut Ukrainan sodan sytyttyä, kun Venäjä käytti erikoisjoukkojaan Krimillä niin sanotussa hybridisodassa, uutisoi Helsingin Sanomat viikonloppuna.

Tämän yhteydessä nousi esille myös Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssi, jonka kautta puolustusvoimat värvää sotilaat erikoisjoukkojen palvelukseen.

Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssi järjestetään kerran vuodessa ja kurssille valitaan 10–15 oppilasta noin sadan pyrkijän joukosta. Useimmat heistä ovat suorittaneet varusmiespalveluksen laskuvarjojääkärinä tai taistelusukeltajana, vaikkei se olekaan varsinaisena pääsyvaatimuksena.

Hakijalta edellytetään sitä, että hän on suorittanut 347 päivää kestävän varusmiespalveluksen ja on iältään alle 25-vuotias. Poikkeustapauksissa kurssille voidaan valita myös 25–30-vuotias hakija.

– Tämä lähtökohta on määritelty ihan sen takia, että jos hakija valitaan meille, hänellä on mahdollisuus parhaimmillaan jopa 15 vuoden palvelukseen. Fysiikka alkaa kuitenkin lähteä alta 35 ikävuoden jälkeen ja hyvä fyysinen suorituskyky on erikoisjääkärille edellytys, sanoo Utin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petri Mattila.

Sama koe kuin laskuvarjojääkäreille

Pääsykoe erikoisjoukkokurssille on kaksiosainen.

Ensimmäinen pääsykoeosio järjestettiin tänä vuonna tammikuussa ja pääsykoe on sama kuin niille, jotka haluavat suorittaa varusmiespalveluksensa laskuvarjojääkärinä.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että saadakseen täydet pisteet fyysisistä testeistä hakijan on pystyttävä tekemään 48 vatsalihasliikettä minuutissa ja hypättävä vauhditonta pituushyppyä 2,4 metriä.

Pääsykokeisiin kuuluu myös reppujuoksu sisähallissa, jossa juostaan kymmenen kilon reppu selässä viisi kilometriä. Viimeiseltä kolmelta kilometriltä otetaan aika ja maksimipisteet saa, jos juoksee kolme kilometriä 12 minuuttiin.

Psykologit mukana

Jos hakija läpäisee ensimmäisen osan, hän pääsee erikoisjoukoille räätälöityyn, pääsykokeiden toiseen osaan. Toiseen osioon valikoituu noin 50–60 hakijaa.

Eversti Mattila kertoo, että pääsykokeiden toinen osio kestää neljä päivää ja tänä vuonna se järjestetään maalis-huhtikuun vaihteessa.

Hakijat aloittavat neljän päivän rykäisyn psykologisella kokeella, joka on kehitetty nimenomaan erikoisjoukkokurssia varten. Vastaukset lähetetään Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen psykologeille analysoitavaksi.

80 kilometriä kahdessa vuorokaudessa

Sen jälkeen edessä on vähintään kaksi vuorokautta kestävä marssitaival joko jalan tai suksilla, lumitilanteesta riippuen. Tämän kahden vuorokauden aikana hakijat käyvät läpi erilaisia rasteja, joilla testataan sitä, kuinka selkeästi hakijat pystyvät toimimaan fyysisen rasituksen alla ja vähällä unella. Näillä rasteilla hakijoiden edesottamuksia seuraavat paitsi puolustusvoimien henkilökunta, myös psykologit.

– Viime vuonna hakijat kulkivat jalan noin 80 kilometriä kahden vuorokauden aikana. Kaikille jaetaan matkan aluksi samanlainen varustepaketti, joka painaa noin 30 kiloa. Suoritettavat rastit ovat sellaista perussotilaskoulutusta, jotka liittyvät ensiapuun ja etenemiseen maastossa.

– Rastit suoritetaan 8–12 hengen ryhmissä ja suorituksia arvioidaan sen perusteella, kuinka hyvin hakijat toimivat ryhmässä ja millaisen roolin he ryhmässä ottavat. Erityisesti erikoisjoukoissa ihminen on materiaalia tärkeämpää ja laatu korvaa määrän; siellä ryhmän etu on asetettava oman edun edelle.

Lopulta hakijoista 10-15 valitaan 12 kuukautta kestävälle erikoisjoukkokurssille. Valitut suorittavat kurssin sopimussotilaina, eli heidän keskimääräinen palkkansa ilman lisiä on kurssin aikana noin 1 600 euroa kuukaudessa.

Ei yhtään naista

Tänä vuonna hakijat saavat kuulla huhtikuun loppuun mennessä, valittiinko heidät kurssille vai ei. Mattila korostaa, että kaikki hakijat ovat hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, eikä valinta aina kohdistu fyysisesti ylivoimaisimpaan hakijaan.

– Tärkeintä on valita joukosta meille kaikkein soveltuvimmat hakijat. Hakijan henkinen tasapaino on erittäin merkittävässä roolissa.

Erikoisjoukkokurssin fyysisistä vaatimuksista kertoo kuitenkin jotain se, ettei yksikään nainen ole koskaan läpäissyt pääsykokeita. Laskuvarjojääkärikoulutuksen on tähän mennessä suorittanut vain yksi nainen ja se tapahtui 1990-luvun puolivälissä.

– Olemme käyneet tästä jonkin verran keskustelua, sillä etenkin kriisinhallintatehtävissä olisi etua siitä, jos meillä olisi myös naispuolisia erikoisjääkäreitä. Niillä alueilla kuitenkin kohdataan myös naispuolista väestöä.

– Ruotsissa asia on ratkaistu niin, että erikoisjoukkoihin pyrkiville naisille on tehty fyysiset kokeet jonkin verran helpommiksi. Me emme ole tehneet vielä mitään päätöksiä, mutta tällaisestakin on kyllä keskusteltu.

Yllä oleva video suomalaisista erikoisjoukoista on julkaistu HSTV:ssä 7.3.2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Kaksi avaruusturistia haluaa lentää kuun ympäri – SpaceX suostui ja otti jo takuumaksun vastaan

    8. 8

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää