Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bileisiin kutsutut eivät olleetkaan raptähtiä – suuttunut isäntä käytti raakaa väkivaltaa

Rikos
Suomalaismies tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen.
Epäonnistuneiden kotibileiden vuoksi raivostunut Teemu Johannes Jaakkila, 26, on tuomittu liki neljän vuoden vankeuteen Pohjois-Savon käräjillä. Jaakkilan syyksi laskettiin muun neljä törkeää pahoinpitelyä.

Varkaudessa syyskuussa 2011 tapahtuneiden pahoinpitelyiden syyksi paljastui erehdys. Jaakkila kuvitteli kutsuneensa bileisiinsä valtakunnallisesti tunnettuja artisteja ja heidän kavereitaan. Kun totuus paljastui, isäntä muuttui aggressiiviseksi ja ryhtyi väkivaltaiseksi.

Öisiä tapahtumia edelsi ilta varkautelaisessa ravintolassa, jossa esiintyi tapahtuma-aikaan erittäin suosittu rapduo JVG. Keikkaa oli tullut seuraamaan myös nelimiehinen seurue Kangasniemeltä.

Yhtyeen esiintymisen jälkeen varkautelaismies houkutteli kangasniemeläisen seurueen kotibileisiinsä, joissa olisi ”viinaa ja naisia”. Bileisäntä luuli, että kaksi seurueeseen kuulunutta miestä ovat JVG:n jäsenet Jare ja VilleGalle.

Miehet kertoivat isännälle, etteivät he kuulu yhtyeeseen, mutta isäntä ei tätä ilmeisesti ymmärtänyt. Seurue päätti kuitenkin lähteä omakotitalossa pidettyihin bileisiin.

Perillä oli baaritiski ja tarjoilija, jolta vieraat saivat ostaa esimerkiksi olutta kahden euron hintaan. Lisäksi tarjolla oli marihuanaa vesipiipusta tarjottuna ja amfetamiinia.

Kun isäntä vihdoin ymmärsi, etteivät vieraat ollekaan tähtiartisteja, hän raivostui. Mies hakkasi ja potki yhden uhrinsa tajuttomaksi. Toista vierasta isäntä pahoinpiteli noin 20 minuuttia.

Rikoksesta teki vielä uhkaavamman se, että isäntä käytti uhkailuun asetta. Hän vakuutti, että yksi valehtelijoista tulee kuolemaan.

Uhkauksien tehosteeksi mies osoitti ladatulla pistoolilla uhrejaan yhdessä ja erikseen. Yksi uhreista kuuli useamman kerran aseen lataus- ja iskurin äänen. Isäntä myös löi yhtä vierastaan puukolla reiteen.

”Valehtelevilta” vierailtaan isäntä vaati 4 000 euron korvausta. Puukon reiteensä saanut mies joutui antamaan isännälle henkilö- ja pankkitietonsa, joiden avulla mies otti 500 euron pikalainan. Vieraat pääsivät kuitenkin paikalta, joten isäntä ei saanut rahoja itselleen.

Isännän käyttämää pistoolia ei ole löydetty. Oikeus kuitenkin uskoi uhrien kertomusta. Epäselväksi jäi se, miksei ladattu ase lauennut.

Aiemmin muun muassa tapon yrityksestä ja raiskauksesta tuomittu Jaakkila sai nyt yhteensä kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden tuomion. Mukaan laskettiin aiemman ehdonalaisen jäännösrangaistus eli vuosi ja neljä kuukautta.

Törkeiden pahoinpitelyiden lisäksi miehen syyksi laskettiin alkoholi-, huumausaine- ja ampuma-aserikos sekä törkeän ryöstön yritys. Mies joutuu maksamaan uhreilleen erilaisia korvauksia yhteensä noin 23 150 euroa.

JVG:llä ei ollut tekoihin mitään yhteyttä. Helsinkiläinen duo tunnetaan muun muassa listaykköshitistään Häissä. Cheekin lämmittelijänä Olympiastadionin keikoilla toiminut JVG voitti vuonna 2012 kaksi palkintoa Emma-gaalassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  5. 5

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  6. 6

    ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  8. 8

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  9. 9

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  10. 10

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  5. 5

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  6. Näytä lisää