Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uutuuskirja paljastaa: Vennamon voitto aiheutti Kekkoselle sydänkohtauksen

SMP:n legendaarinen vaalivoitto otti presidenttiä koville.
Veikko Vennamon ja SMP:n jytky vuonna 1970 koetteli presidentti Urho Kekkosen kuntoa. Kekkonen oli vaali-iltana 16. maaliskuuta seuraamassa vaalituloksia Yleisradion tiloissa.

Hänen seurassaan oli SDP:n voimahahmo Väinö Leskinen, joka oli kääntynyt Kekkosen vihamiehestä tukijaksi. Laskennan edetessä selvisi, että Leskinen tippuisi eduskunnasta. Tunnelma synkkeni muutenkin. Kekkonen alkoi voida pahoin. Muutama päivä myöhemmin Kekkonen kävi työterveyslaitoksella tutkimuksissa. Lääkärit totesivat, että sydänfilmissä oli jotain outoa. Presidentillä oli epäiltiin jopa veritulppaa. Hänet määrättiin vuodelepoon. Myöhemmin todettiin, että Kekkonen oli saanut vaaliyönä lievän sydänkohtauksen.

Harmin lisäksi asiaan saattoi vaikuttaa alkoholi. Kekkonen nimittäin oli kirjoittanut päiväkirjaansa sekä ”sietämätön vaalitulos” että ”harmittaa humala ja muutenkin paha olo”. Kekkonen joutui noihin aikoihin toteamaan, että kunto ei kestänyt enää niin kuin nuorempana.

Tapauksesta kerrotaan valtiotieteen tohtori Seppo Keräsen uudessa kirjassa Vallan leppymättömät – Urho Kekkosen ja Veikkko Vennamon taistelujen vuodet (Auditorium).

Vennamo oli ensin Kekkosen tukimies maalaisliitossa, sitten tämän vihamies, joka perusti ensin Suomen pientalonpoikien puolueen ja sitten Suomen maaseudun puolueen. Vennamo oli aktiviisesti mukana ns. Honka-liitossa, joka pyrki kaatamaan Kekkosen vuoden 1962 vaaleissa.

Keräsen mukaan CIA:n arkistosta löytyy amerikkalaisen tutkijan teksti vuodelta 1960. Siinä Vennamo kutsuu Kekkosta ”vain pohjoissuomalaiseksi pikku pojaksi, josta on sattumalta tuli presidentti”.

Vennamo ilmoittautui Paasikiven-Kekkosen linjalle, vasta kun Kekkonen oli joutunut jättämään virkansa.

Vielä vuonna 1986 Vennamo vaati budjettikeskustelussa kustannussyihin vedoten Kekkosen siirtämistä pois virka-asunnostaan Tamminiemestä, johon tämä jäi sairastuttuaan asumaan. Se ei sopinut ”sairaalatehtäviin”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      TUI:n paluulento Thaimaasta Suomeen myöhästyy yli vuorokaudella – kone Helsingistä pääsee matkaan vasta kello 11.30

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. 6

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      TUI:n paluulento Thaimaasta Suomeen myöhästyy yli vuorokaudella – kone Helsingistä pääsee matkaan vasta kello 11.30

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. Näytä lisää