Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Autoilu menee arkiliikunnan ohi myös kaavoituksessa

Arkiliikuntaa ei oteta Suomessa tarpeeksi huomioon kuntien kaavoituksessa, sanoo Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Helka-Liisa Hentilä.
Hentilän mukaan kaavoituksessa keskitytään liikaa autoilun sujuvuuteen.

– Uuden alueen suunnittelussa mietitään yleensä ensin autotiet. Kävelylle ja pyöräilylle annetaan ne alueet, mitkä jäävät yli. Maankäytön suunnittelussa liikuntamahdollisuudet ja arkiliikunta eivät korostu millään lailla, kritisoi Hentilä.

Koulu, kaupat ja muut lähipalvelut karkaavat yhä kauemmas, kun niitä keskitetään isompiin yksiköihin. Keskimääräinen kauppamatkan pituus on nykyisin noin 7 kilometriä. Päivittäistavaran ostoskäynneistä tehdäänkin arkisin autolla yli puolet, viikonloppuisin jopa 70 prosenttia.

Hentilän mukaan myös lähiöiden ulkoilutiloja tulisi kehittää arkiliikuntaa suosiviksi.

– Alueita suunnitellessa tulisi esimerkiksi huomioida, missä lapset voivat laskea pulkkamäkeä. Lisäksi pitäisi kaavoittaa tarpeeksi isoja viheralueita, jotka mahdollistavat eri liikuntamuotojen harrastamisen. Uimarannat voisivat olla monipuolisempia liikuntapaikkoja ja niiden saavutettavuus voisi olla parempi.

Hentilän mukaan kaavoituksessa painottuvat muut asiat kuin arkiliikunnan edistäminen, vaikka sen avulla voidaan alentaa kuntien sosiaali- ja terveyskuluja.

Oulun yliopistossa aiotaan kesällä tehdä kunnille kysely, jossa selvitetään tarkemmin, miten eri kunnissa huomioidaan liikunta kaavoituksessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  3. 3

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  6. 6

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  7. 7

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  8. 8

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  9. 9

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  10. 10

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  8. 8

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  3. 3

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  6. Näytä lisää