Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Eikö Rinne tajunnut, että kamera käy? Nyt puhuu Ylen kuvaaja

Lipsautus
Antti Rinteen avautumisen Slovakian pääministerille perjantaina taltioinut kuvaaja kertoo, että sananvaihto tapahtui saapumisen yhteydessä.
Ylen kuvaaja Esa Fills kertoo Ilta-Sanomille saaneensa Antti Rinteen (sd) ja Slovakian valtiovarainministeri Peter Kažimírin keskustelun taltioitua osana Euroopan talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) kokousta Riiassa perjantaina. Rinne väitti ministerikollegalleen, että Jutta Urpilainen olisi aloittanut kampanjan, jossa pyrkii uudelleen sosialidemokraattien puheenjohtajaksi.

Kažimír on Rinteen tavoin puoluetaustaltaan sosialidemokraatti.

Kuvaaja kertoo, että kyseessä oli niin sanottu door step -tilanne, jossa kokouksen osanottajia saa kuvata saliin saapumisen yhteydessä. Varsinaisen kokouksen alkaessa tiedotusvälineitä pyydetään poistumaan salista.

– Olin kuvaushetkellä noin noin metrin päässä hänestä. Olen tehnyt näitä hommia yli kymmenen vuotta ja olemme tavanneet usein Rinteen kanssa, hän sanoo.

Fills arvioi, että Rinteen olisi pitänyt huomata, että häntä kuvaa tuttu suomalaismies. Fills ei halua kommentoida, mistä muista aiheista Rinne ja Kažimír keskustelivat, kun puhe kääntyi Jutta Urpilaisen toimintaan. Hän ei myöskään paljasta, mitä muuta miesten välisistä keskusteluista tallentui nauhalle.

– Tällä kertaa kuvausaika oli pitkä. Siinä kuvataan kaikki päähenkilöt, joita nyt olivat Kreikan ja Saksan edustajat, sekä puheenjohtajat, Fills kertoo.

Antti Rinne ei ole halunnut kommentoida puheitaan medialle. IS tavoitti Rinteen tiistaiaamuna.

Onko Sdp:ssä käynnissä puheenjohtajapeli?

– Katsotaan ryhmän jälkeen, Rinne sanoi ja paineli kokoussaliin eduskuntaryhmän kokoukseen.

Katso video Rinteen möläytyksestä täältä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. 6

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    7. 7

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    8. 8

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    9. 9

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    6. Näytä lisää