Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oppilaita kehotetaan jäämään kotiin Savossa – vapuksi ennustettu myräkkä johti poikkeustilanteeseen

Savossa yksi koulu uhkaa sulkeutua luvatun vappumyrskyn takia. Lukio on jo perunut ensimmäisen tunnin.
Siilinjärven keskustassa toimiva Ahmon koulu on lähettänyt vanhemmille Wilma-viestin, että koulu voi olla huomenna torstaina suljettuna kehnon sään takia.

Alueen pelastuslaitos on varoittanut kouluja tulevasta myräkästä. Vapun aattoksi on luvassa runsaita lumisateita ja myrskyä.

– Meidän 600 oppilaasta 200 on kuljetusten varassa. Voi olla, että bussit eivät kulje vapunaattona, apulaisrehtori Mari Toivanen kertoo Ilta-Sanomille.

Toivanen sanoo, ettei koulu halua riskeerata oppilaiden turvallisuudella. Siilinjärvellä moni oppilas asuu metsän keskellä, parinkymmenen kilometrin päässä koulusta.

Meidän 600 oppilaasta 200 on kuljetusten varassa. Voi olla, että bussit eivät kulje vapunaattona.

– Vanhemmat ovat vaihtaneet kesärenkaisiin, Toivanen perustelee.

Ahmon kanssa samassa kiinteistössä toimiva lukio on ilmoittanut, että ensimmäinen koulutunti on peruttu ennustetun lumimyräkän takia. Lukio kertoo Twitter-viestissä, että koulu alkaa poikkeuksellisesti kello 9.

Ahmon koulu ei päätynyt samanlaiseen ratkaisuun. Ensimmäisen tunnin peruminen ei koulussa onnistuisi.

– Meillä olisi fyysisesti mahdotonta se, että kaikki oppilaat tulisivat kello yhdeksäksi kouluun. Bussikalusto ei riittäisi oppilaiden kyydityksiin, Toivanen sanoo.

Koulu aikoo lähettää Wilma-viestin vanhemmille, onko opinahjo suljettu vapunaattona.

Toivanen kertoo, että hän on työskennellyt Siilinjärven koulussa 16 vuotta. Koskaan aiemmin pelastuslaitos ei ole antanut yhtä vakavaa säävaroitusta. Pohjois-Savossa pelastuslaitos on varautunut siihen, että lunta sataa parikymmentä senttiä.

– Kyllä varoitus täytyy ottaa vakavasti, Toivanen sanoo.

Siilinjärven lukion Twitter-viestistä kertoi ensin Savon Sanomat. Twitter-viestissä koulu ilmoittaa, että ”Parempi varoa kuin katua. Huomiseksi ennustetun myrskysään vuoksi ensimmäinen oppitunti 8.10-9.25 suoritetaan itsenäisesti kotona.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää