Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Seurustelu päättyi – mies muisti ex-naisystävää 15500 euron laskulla yhteisistä kelkkahetkistä

Viiden vuoden seurustelun loppuminen otti koville ja mies päätti maksattaa yhteisistä moottorikelkkaretkistä entistä heilaansa, joka oli katkaissut pitkän yhdessäolon.
Asiat eivät kuitenkaan edenneet suunnitelmien mukaan ja noin 60-vuotias mies jäi nuolemaan näppejään.

Pariskunnan yhteinen harrastus oli moottorikelkka-ajelut. He olivat moottorikelkan sarvissa vuosien aikana noin 70 päivää. Kilometrejä kertyi lähes 10000.

Vuoden kuluttua suhteen katkeamisesta mies pisti exälleen 15500 euron laskun. Nainen ei osannut sellaista odottaa, koska osan kustannuksista kuten lentoliput, majoitus- ja ruokailukulut kumpikin oli maksanut itse kuten oli sovittu.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa osapuolet riitelivät laskusta. Naisen näkemys oli, että mies pisti laskun sen vuoksi, koska seurustelusuhde oli loppunut.

Käräjäoikeus totesi, että koska kelkan vuokran maksusta ei ollut sovittu etukäteen, olisi se tuonut miehelle taloudellista etua. Oikeuden ratkaisun mukaan maksua ei voitu pitää parisuhteessa eläville tavanomaisena.

Kelkkojen kuljetuksissa käytettiin miehen omistamien yritysten ajoneuvoja.

Huomattava osa miehen vaatimista korvauksista oli ehtinyt vanhentua. Oikeus katsoi kuitenkin, että naisen on maksettava noin 500 euron matkakustannuksista.

Käräjöinti tuli miehelle loppujen lopuksi kalliiksi, sillä hän joutuu maksamaan entisen heilansa 5500 euron oikeuskulut, koska hävisi jutun pääosin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    3. 3

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

    6. 6

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    7. 7

      Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

    8. 8

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    9. 9

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    3. 3

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

    6. Näytä lisää