Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tulva saartoi 80-vuotiaan Pekan talon Pudasjärvellä: ”En usko, että katastrofia tulee”

Tulvat
Pudasjärvellä tulvaveden korkeus oli perjantaina enää 30 sentin päässä edellisestä ennätyksestä.
Kaupungin keskustassa vesi uhkaa 71 vakituista asuinrakennusta. Toistaiseksi 1990-luvulla rakennetut tulvapenkereet ovat estäneet tulvatuhot.

Kauempana keskustasta, Tuulijärven rannassa asuvan Pekka Nevakiven talon tulva saartoi kokonaan perjantaina iltapäivällä. Sokkelin suojauksen ja sähköpumppujen ansiosta vesi on pysynyt talon ulkopuolella.

– Edellisen ennätystulvan aikana vettä oli vielä puoli metriä enemmän kuin nyt. Rakensin silloin taloa, ja veneellä tänne silloin palokunnan kanssa tultiin, 80-vuotias Pekka Nevakivi kertoo.

Nevakivi sanoo, että edellisen tulvan kokemuksista opittiin ja rakenteilla olevaan taloa suojattiin tulvalta: sähköpumput pumppaavat vettä, viemärilukot estävät viemärivesien valumisen sisään ja palokunnan laittamat kovalevyt sokkelin suojana ovat pitäneet.

– En usko, että katastrofia tulee. Ongelmia tulee vain, jos sähköt katkeavat. Jos pumput lakkaavat toimimasta, vesi pääsee nousemaan. Hyvin ovat pumput tuossa pörisseet tiistaista asti.

Pudasjärven kaupungin ympäristössä olevien järvien, kuten Jongunjärven, Tuulijärven ja Pudasjärven rannoilla tulvavesi on saartanut ja kastellut useita kymmeniä mökkejä ja piharakennuksia. Vesi on vaurioittanut teitä ja useita teitä Pudasjärvellä ja Taivalkoskella on poikki.

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus ennustaa vedennousun jatkuvan Pudasjärven keskustassa ja sen alapuolisessa vesistössä vielä viikonlopun ajan. Vedenkorkeus oli perjantaina reilun metrin normaalitasoa korkeammalla.

Saara Kehusmaan pihalla vesi tihkui perjantaiaamuna palokunnan tekemän uuden penkereen läpi. Palomiehet kävivät korottamassa suojavallia, ja veden tulo pihalle loppui. Varsinainen asuinrakennus ei ollut perjantaina uhattuna.

– Penkereet on pakko olla, muuten olisi isoja ongelmia. En usko, että vesi autotallia ja kesäkeittiötä pitemmälle pääsee. Itse talo on korkeammalla. Mahtavaa apua olen kyllä saanut palokunnalta. Tulevat heti jos alkaa hätä tulla, yksin asuva Kehusmaa kiittää Pudasjärven palomiehiä.

Lapissa Ounasjoen tulvan ennustetaan jatkuvan samoin viikonlopun ajan. Kittilässä vesi ei ennusteen mukaan nouse kuitenkaan vahinkorajan yli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    7. 7

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    8. 8

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää