Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomesta viedään aseita ulkomaille satojen miljoonien arvosta

IS selvitti
Puolustusministeriö myönsi viime vuonna yli 250 vientilupaa puolustustarvikkeille. Suurin osa näistä on siirtolupia EU- ja ETA-maihin.

VUODEN 2014 lopulliset vientimäärät eivät ole vielä tiedossa, sillä myönnetyt vientiluvat eivät kerro koko totuutta. Monet luvista ovat voimassa useamman vuoden. Toisaalta viime vuonna vietiin tuotteita, jotka olivat saaneet luvan jo aiemmin.

– Vaikka lupa on myönnetty, kauppa ei välttämättä toteudu, puolustusministeriön materiaaliyksikön päällikkö Olli Ruutu muistuttaa IS:lle.

Lupien myöntämisiin ei ole tullut kiristyksiä.

– Meillä ei ole erikseen määritelty tai asetettu rajoituksia tiettyjen maiden osalta. YK:n tai EU:n asettamat rajoitukset ovat selkeä este viennille, Ruutu kertoo.

Puolustustarvikkeiden vientiluvat myöntää puolustusministeriö. Valtioneuvosto käsittelee yli miljoonan euron arvoiset viennit.

– Meidän tietojemme mukaan valtioneuvoston päätöksellä on vuonna 2014 myönnetty 8 lupaa, jotka koskivat lupahakemuksia Turkkiin, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin, Uuteen-Seelantiin, Bruneihin sekä yksi Patrialle myönnetty lupa, jossa määrämaiksi on myönnetty Kanada, Yhdysvallat ja Saudi-Arabia. Valtioneuvoston käsittelyyn päätyvät kaikki poliittisesti tai taloudellisesti merkittävät vientilupahakemukset. Käytännössä tämä tarkoittaa yli miljoonan euron arvoisia vientejä, turvallisuuspoliittisen tutkimusverkoston SaferGloben projektikoordinaattori Nora Westerlund kertoo.

– Niin sanotusti arveluttaviin kohdemaihin ei ole myönnetty vientilupia arveluttaville vastaanottajille tai taistelumateriaaliluokkiin kuuluville tuotteille., Westerlund kiittelee.

Kielteisissä vientilupapäätöksissä Venäjälle oli kyse yhteensä viiden tarkkuuskiväärin viennistä.

USEIN tärkeämpää on tarkastella viennin vastaanottajaa kuin kohdemaata. Puolustusministeriö on myöntänyt useita lupia suojakypärien ja -liivien viennille humanitaarisille järjestöille, kuten UNDP:lle, UNHCR:lle ja WFP:lle, jotka toimivat muun muassa Somaliassa, Libanonissa, Irakissa, Pakistanissa ja Syyriassa.

Vuonna 2012 Suomessa kohistiin 200 tarkkuuskivääristä, jotka vietiin Bahrainiin vuonna 2010. Arabikevään vaikutukset alkoivat näkyä Bahrainissakin vuoden 2011 alussa. Maan turvallisuustilanne on yhä epävakaa.

VENÄJÄLLE vietiin vuonna 2013 tarkkuuskiväärejä, ammuksia ja suojavarusteita yli miljoonalla eurolla. Venäjän vienti oli 0,45 prosenttia kokonaisviennistä.

– Venäjälle on myönnetty vientilupia. Miilux Oy on saanut luvan viedä useita satoja tonneja suojausterästä ja Noptel etäisyysmittarimoduuleja. Samoille etäisyysmittarimoduuleille on myönnetty kaksi erillistä vientilupaa myös Ukrainaan, Westerlund kertoo.

– Kielteisissä vientilupapäätöksissä Venäjälle oli kyse yhteensä viiden tarkkuuskiväärin viennistä. Nämä luvat evättiin ihan ymmärrettävästi, Westerlund näkee.

Suomen puolustustarvikevienti oli vuonna 2013 noin 224 miljoonaa euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

  4. 4

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  7. 7

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  8. 8

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  9. 9

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  10. 10

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

  4. 4

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. Näytä lisää