Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kännissä bensan kanssa toheloinut kirvesmies poltti kesämökin – hovi ei lieventänyt tuomiota

Kännissä ollut rakennusmies toheloi bensiinin kanssa ja sai aikaiseksi lopputarkastusta vailla olleen kesämökin tulipalon.
Arviolta noin 150 000 euron arvoinen mökki paloi maan tasalle Nastolan Sylvöjärvellä toissa vuonna, kun rakennusmies avasi bensiinipullon, josta läikkyi nestettä mökin oviaukkoon.

Mies ei tajunnut tilanteen vakavuutta ja sytytti tupakan oviaukossa. Hetkessä koko rakennus oli tulimerenä ja se tuhoutui.

Mies tuomittiin viime syksynä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa varomattomasta käsittelystä 30 päivän mittaiseen ehdottomaan vankeuteen.

Mökin omistaja asuu itänaapurissa eikä hän vaatinut kirvesmieheltään minkäänlaisia korvauksia. Mies tunnusti esitutkinnassa syyllisyytensä.

Tuomittu piti kuukauden mittaista vankeusrangaistusta liian ankarana ja vaati sen muuttamista sakoiksi. Hän perusteli vaatimustaan Itä-Suomen hovioikeudelle saamillaan palovammoilla. Kivuliaita vammoja oli käsissä, jaloissa ja selässä.

Oikeus ei lieventänyt tuomiota, koska vaatimustensa tueksi mies ei esittänyt edes lääkärintodistuksia.

Palossa tuhoutui myös miehen käytössä ollut auto, josta vakuutusyhtiö korvasi 12 000 euroa.

Miehen saamassa kuukauden mittaisessa tuomiossa oli otettu alentavana huomioon kaksi aiempaa vankeusrangaistusta.

Vakuutusyhtiölle mies joutuu maksamaan 600 euroa palopaikan jälkien korvauksena, mutta muita korvauksia häneltä ei vaadittu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    8. 8

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Tapon yritys Kokemäellä: Naista lyötiin veitsellä yksityisasunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    2. 2

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    6. Näytä lisää