Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Urpilainen avautui Ylellä selkkauksesta Rinteen kanssa: ”Avoimuus tulkittiin kaappausyritykseksi”

Kansanedustaja, Sdp:n ex-puheenjohtaja Jutta Urpilainen kommentoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina erikoista tilannetta, joka sattui puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa.
Urpilaisen ja Rinteen välisestä tilanteesta uutisoitiin laajasti vaalien jälkeen muun muassa Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan valinnan yhteydessä.

Urpilainen kertoi tuolloin, että Rinne oli pyytänyt häneltä, ettei hän lähtisi ehdolle Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Tehtävään valittiin Rinteen tukema toisen kauden kansanedustaja Antti Lindtman.

Myöhemmin Yle julkaisi kohutun videon, jolla Rinne keskusteli Urpilaisesta slovakialaisen ministerikollegansa Peter Kazimirin kanssa. Rinne sanoi videolla Kazimirille, että Urpilainen on aloittanut kampanjan päästäkseen takaisin Sdp:n puheenjohtajaksi.

Ylen Ykkösaamussa tänään Urpilaiselta kysyttiin, aikooko hän haastaa Rinteen.

– En aio haastaa Antti Rinnettä. Elämässä ei voi katsoa taaksepäin. Meillä on puheenjohtaja, joka on valittu kaksi vuotta sitten, Urpilainen vastasi.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan valintaa koskevaa selkkausta hän kommentoi seuraavasti:

– Keskustelin hänen (Rinteen) kanssaan. Hänen toiveensa oli se, että Antti Lindtmanista tulee puheenjohtaja.

Urpilaisen mukaan eduskuntaryhmän pitää nauttia puolueen puheenjohtajan luottamusta. Sen takia hän halusi keskustella puheenjohtaja Rinteen kanssa eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikan valinnasta.

Urpilainen lisäsi, että kun häneltä kysyttiin, minkä takia hän kieltäytyi puheenjohtajan paikasta, hän vastasi niin kuin tapahtui.

– Oli valitettavaa, että avoimuus tulkittiin kaappausyritykseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    8. 8

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    9. 9

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    10. 10

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. Näytä lisää