Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Keskusta haluaa luonnonvaraministeriön

Hallitusten koko on vaihdellut Suomen historiassa 11–20 ministerin välillä.
Viime aikoina hallitukset ovat yleensä olleet suuremmasta päästä. Esimerkiksi Kiviniemen hallituksessa ja Vanhasen toisessa hallituksessa oli 20 ministeriä. Kataisen hallituksessa ministereitä oli 19 ja Stubbin 17.

Sipilä on kertonut keskustan kannattavan muutosta, jossa maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö yhdistettäisiin luonnonvaraministeriöksi. Ympäristöväki on suhtautunut ideaan penseästi, ja epäilyjä on esitetty myös maatalousväen suunnasta. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok) on katsonut, että ministeriöitä voisi olla yksi, mutta ministereitä silti kaksi.

Ministerisalkkujen nimillä ja sisällöillä on ollut tapana muuttua tiheästi ja seurata aikaansa. Uudehkoja ministerinpestejä ovat esimerkiksi peruspalveluministeri, kehitysministeri ja ympäristöministeri. Sen sijaan puutetta torjuvaa kansanhuoltoministeriötä ei ole nähty 1940-luvun jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  7. 7

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  8. 8

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  9. 9

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  10. 10

    Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  9. 9

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. Näytä lisää