Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toimi Kankaanniemi ei ole hakenut jatkoa sairauslomalleen

Palaako kohuedustaja eduskuntaan tiistaina?
Keskelle seksiviestikohua joutuneen kansanedustajan Toimi Kankaanniemien sairausloma päättyi sunnuntaina. Eduskunnan keskuskansliasta kerrottiin iltapäivällä Ilta-Sanomille, ettei Kankaanniemi ole hakenut jatkoa sairauslomalleen.

Kankaanniemeä ei ole näkynyt eduskunnassa sen jälkeen, kun Keskisuomalainen-lehti paljasti kaksi viikko sitten Kankaanniemen lähetelleen usealle naiselle härskejä, seksiä tihkuvia viestejä. Lehden mukaan yksi naisista on saanut Kankaanniemeltä ensimmäiset seksiin liittyvät viestit viime syksynä ja viimeiset eduskuntavaalien aikaan tänä keväänä. Pääosa viestittelystä tapahtui lehden mukaan yhteisöpalvelu Facebookissa.

Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla seksiviesteistä, joita Kankaanniemi oli lähetellyt yhdelle naiselle tänä keväänä ja kahdelle eri naiselle jo vuosi sitten keväällä.

Kankaanniemen on määrä palata eduskuntatyöhön tiistaina iltapäivällä. Eduskunnassa on tiistaina täysi-istunto kello 14.

Ilta-Sanomat ei tänään tavoittanut Kankaanniemeä kommenttia varten.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  3. 3

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  4. 4

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  5. 5

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  6. 6

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  7. 7

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  8. 8

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  9. 9

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  10. 10

    Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  7. 7

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  8. 8

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  3. 3

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  4. 4

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  5. 5

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  6. Näytä lisää