Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Neljällä keskustan ministerillä rankka tausta: läheinen kuoli traagisesti

Perhetragediat yhdistävät monia keskustan uusia ministereitä.
Pääministeri menetti yllättäen poikansa, kuntaministeri miehensä. Liikenneministeri joutui seuraamaan sairaan äitinsä kamppailua. Elinkeinoministerin sisko kuoli nuorena traagisesti kilpamatkalla.

Perhetragediat yhdistävät keskustan uusia ministereitä.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilä heräsi 18.2. puolen yön jälkeen ovikellon soittoon.

Ovella seisoi Sipilän veli. Tuomisina oli ikäviä uutisia. Juha Sipilä sai kuulla, että hänen kuopuksensa Tuomo oli menehtynyt edellisenä iltana sairaalassa.

Tuomo Sipilä oli terve 22-vuotias. Leikkauksen piti olla päiväkirurginen toimenpide, johon ei liity riskejä.

– Tuomo oli herännyt leikkauksesta kello 18 jälkeen ja lähtenyt vessaan 21.20 sairaanhoitajan avustamana, mutta oli lyyhistynyt sille matkalle. Elvytys aloitettiin heti, mutta lääkäri joutui toteamaan 45 minuuttia myöhemmin, ettei mitään ollut enää tehtävissä, Risto Uimonen kirjoittaa Juha Sipilä -kirjassa.

Järkytys oli Sipilälle suuri. Hän ei voinut jäädä odottamaan aamun ensimmäistä lentoa Ouluun. Hän lähti ajamaan kahdelta yöllä omalla autolla sairaalaan.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen elämässä on ollut kaksi suurta tragediaa.

11-vuotiaana hän joutui selviytymään isänsä itsemurhasta.

48-vuotiaana hänen miehensä Timo teki itsemurhan.

Anu Vehviläisestä tuli leski ja pienen pojan yksinhuoltaja.

– Kun mieheni kuoli, huomasin, että en laittanut pitkään aikaan punaista jakkua, vaikka punainen on lempivärini. Meni ainakin ensimmäiseen syksyyn asti, kunnes aloin käyttää taas värejä, Vehviläinen kertoi IS:ssä marraskuussa 2013.

Hän käytti melkein vuoden mustaa.

Elinkeinoministeri Olli Rehnin kolme vuotta nuorempi sisko Sirpa oli nuori hiihtolupaus, SM-tason viestihiihtäjä.

Hän oli priimusoppilas koulussa. Kauppatieteen opinnot sujuivat mallikkaasti.

Kilpaurheilu koitui nuoren naisen kohtaloksi. Hän menehtyi kilpamatkalla. Kahta hiihtäjätyttöä kuljettanut henkilöauto joutui kolariin. Oli lumipyrykeli ja heikko näkyvyys.

Sirpa Rehn kuoli kolarissa. Hän oli 22-vuotias.

Liikenneministeriksi valittu Anne Berner oli 18-vuotias, kun hänen äitinsä sairastui vakavasti ja Berner jäi kotiin hoitamaan äitiään. Esikoistytär pyöritti kodin arkea ja huolehti kolmesta pikkuveljestään.

Vain 25-vuotiaana hän korvasi isänsä Rudolf Bernerin yhtiön toimitusjohtajana. Vuosi oli 1989. Samana vuonna hänen äitinsä kuoli.

– Olin sitä ennen neljä-viisi vuotta käynyt ehkä elämäni suurinta taistelua hänen elämästään. Olin hänen omaishoitajansa, häntä hoidettiin pitkälti kotona. Minulla oli hyvin nuoret veljet, olin vanhin.

– Se elämänkokemus, vastata nuoremmista sisaruksista isän kanssa, ja luonnollisestikin äidin elämästä käyty taistelu asetti kaiken muun erilaiseen perspektiiviin, Berner kertoi IS:ssä syyskuussa 2014.

Velvollisuudet ensin äidistä huolehtimisessa ja myöhemmin kuuluisassa perheyhtiössä, sisustusyritys Vallila Interiorissa, toivat Bernerin takaisin Suomeen.

– Työelämä ja vastuu eivät pelottaneet, kun tiesi, että ikään kuin suurin vastuu oli jo mennyt. Se oli jo ja meni, eikä siihen pystynyt täysin omasta mielestään vastaamaan. Mutta senkin opin nuorena, että ihmisen hartiat kantavat aika paljon eikä koskaan tuntunut, etteivät ne kantaisi työelämässä, Berner kuvaili dramaattista elämänvaihettaan Ilta-Sanomille syksyllä 2014.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. 6

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  7. 7

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  8. 8

    Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

  9. 9

    Poliisi määräsi jalkapallon Stadin derbyt arkipäiviin

  10. 10

    Nämäkin kammofarkut yrittävät tulla jo takaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. Näytä lisää