Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Teinien juhlinta täydessä käynnissä – ”Sakkoja on kirjoitettu paljon”

Poliisin mukaan koulujen päättymistä juhlittiin iltakahdeksaan saakka rauhallisesti. Sen jälkeen meno on vilkastunut.
Helsingissä juhlinta on poliisin mukaan pysynyt keskustassa hyvin rauhallisena, mutta kaupungin laitamilla tapahtuu. Artikkelin videolla helsinkiläisnuoret kertovat kesäsuunnitelmistaan.

– Laita-alueilla kuten Mustikkamaalla ja Paloheinässä on kokoontumisia, joissa meidän valvontaresurssimme ovat työn touhussa, kertoo komisario Jarmo Heinonen.

Hänen mukaansa illalle tyypilliseen tapaan poliisilla on ollut runsaasti tehtäviä.

– Sammuneitakin nuoria on tullut jo vastaan, iältään varsin nuoria on toimitettu vanhempiensa huostaan, sakkoja on kirjoitettu paljon, Heinonen luettelee.

Hän sanoo, että sammuneet alaikäiset toimitetaan joko vapaaehtoisten pyörittämälle selviämisasemalle tai kotiin.

– Nuorten osalta, jos kyse on vain päihtymyksestä, putkaan viemistä pyritään välttämään.

Oulu

Oulussa päättäjäisviikonlopun juhlinta on vanhemman konstaapelin Janne Lammelan mukaan täydessä käynnissä, kun ilta on edennyt kello 22 myöhäisemmälle puolelle.

– YleX:n konsertti juuri lopettelee ja nuorisoa on runsaasti liikkeellä, hän kertoo.

Lammela kertoo poliisin puuttuneen paitsi alaikäisten alkoholinkäyttöön myös pieniin nahinoihin.

– Täällä on ollut järjestyshäiriöitä, ja nuoret käyttävät alkoholia. Heitä on pidetty silmällä ja koitettu ottaa pahimmat pois. Rikesakkoja on kirjoitettu, ja alkoholia takavarikoitu ja hävitetty.

Lammelan mukaan Oulussa periaatteena on, että vanhemmat hakevat päihtyneen nuoren kotiin.

– Jos vanhempiin ei saada yhteyttä, meillä on sosiaalipäivystäjä töissä hoitamassa jatkon, Lammela kertoo.

Hän odottaa alaikäisten juhlinnan hiljentyvän Oulussa kello 1-2 aikaan yöllä.

– Sitten alkaa isompien paimentaminen siitä eteenpäin, Lammela sanoo.

Turku

Myös Turussa poliisi on joutunut puuttumaan alaikäisten juhlintaan. Nuoriso on poliisin mukaan levittäytynyt tasaisesti ympäri kaupunkia.

– Kymmenien nuorten alkoholin hallussapitoon on jouduttu puuttumaan. Selviämisasemalle on tähän mennessä tuotu muutamia alaikäisiä, poliisi kertoo.

Turussa juhlintaa ja samalla poliisin työtä on helpottanut illalla alkanut vesisade.

Lahti

Hämeessä poliisin ilta on ollut erittäin kiireinen.

– Kisapuiston urheilukeskus Lahdessa on ollut suosituin nuorison kokoontumispaikka ja poliisi on tyhjentänyt jo kertaalleen alueelta useamman sata, lähinnä nuorison edustajaa, poliisitiedotteessa kerrotaan.

Alueella on tapahtunut muutama pahoinpitely, joista on saatu tekijöitäkin kiinni. Lisäksi katsomon istuimia on yritetty irrottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. 6

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    7. 7

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    8. 8

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    9. 9

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    10. 10

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. Näytä lisää