Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tällainen on Merivoimien uuden sukupolven huippuase – katolla kauko-ohjattava asetorni

Merivoimat on vastaanottanut kolme ensimmäistä U-700-luokan maihinnousuvenettä keskiviikkona Raaseporissa. Veneluokka on saanut nimekseen Jehu.
Jehu-kuljetusalusten päätehtävänä on kuljettaa rannikolla toimivia taistelujoukkoja. Puolustusministeriön mukaan kyse on uuden sukupolven aluksista.

Alukset ovat monikäyttöisiä ja edeltäjiään nopeampia, monipuolisemmin varusteltuja ja ballistisesti suojattuja.

Monikäyttöinen Jehu soveltuu kuljetustehtävien lisäksi tulitukitehtäviin, valvonta- ja tiedustelutehtäviin, huoltokuljetuksiin ja potilasevakuointeihin sekä johtopaikkana toimimiseen.

Helsingin Sanomien mukaan Jehussa on uutuutena myös ruotsalaisen asevalmistajan Saabin valmistama kauko-ohjattava asetorni, joka on sijoitettu hytin katolle. Asetorniin on sijoitettu pääaseeksi joko 12,7 millimetrin ilmatorjuntakonekivääri tai 40 millimetrin kranaattikonekivääri. Tornin sivuaseena on vielä 7,62 millimetrin konekivääri.

HS:n mukaan Jehu pystyy kuljettamaan noin 25 täysin varusteltua sotilasta. Heitä varten veneiden matkustamossa on muun muassa mikroaaltouuni, vedenkeitin ja vesivessa. Sisälle voidaan asentaa myös poikittain riippumatot nukkumista varten.

Merivoimat on tilannut 12 venettä Marine Alutech Oy:ltä. Hankinnan kokonaisarvo on noin 34 miljoonaa euroa.

U-700 ”Jehu”:

Pituus 19,90 m

Leveys 4,30 m

Syväys 1,10 m

Uppouma 32,0 tonnia

Nopeus >35 solmua

Toimintamatka >200 merimailia

Valmistusmateriaali

Runko ja kansi: Alumiini

Ylärakenne: Komposiitti

Lähde: Merivoimat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    9. 9

      Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää