Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ryöstäjät teippasivat Jorin nukkuvan vaimon sänkyyn - "Kuka sika voi toimia näin?"

Kommandopipoiset ryöstäjät tunkeutuivat omakotitaloon ja taltuttivat nukkumassa olleen perheenäidin väkivalloin. Tekijät ovat yhä karkuteillä.
Hieman yli 50-vuotiaan Tarja Huovisen yöunet katkesivat keskiviikkoaamuna Äänekosken Haaparinteellä järkyttävällä tavalla. Yhtäkkiä makuuhuone oli täynnä kommandopipoisia miehiä, jotka hyökkäsivät perheenäidin kimppuun.

– Hyppäsivät niskaan kuin kiimassa ja tarrasivat kiinni. Näin Tarja kertoi, aviomies Jori Huovinen kertoo IS:lle.

– Tarja pisti vastaan raakasti, yritti repiä verhoa alas ja avata ikkunaa huutaakseen apua. Mutta eihän se kolmelle miehelle pärjännyt. Runnoivat sitä voimalla.

Miehet laittoivat uhrin suuhun tyynyliinaa ja teippasivat suun umpeen parilla kierroksella ilmastointiteippiä. Lisäksi miehet teippasivat uhrin ranteet ja nilkat yhteen.

Jori Huovinen oli lähtenyt töihin hieman ennen aamuseitsemää. Ryöstäjät tulivat sisälle lukitsemattomasta kellarin ovesta noin kello 7.10. Talossa oli tapahtumahetkellä kolme lasta ja yksi koira.

Tarja Huovinen joutui makaamaan teipattuna runsaan tunnin ajan. Hän pääsi vapaaksi, kun Jori Huovinen saapui hakemaan kotiin sopivampia työvaatteita.

- Aika raskaalta tällainen tuntuu. En minäkään niin tyhmä ole, ettenkö voi uskoa, että tällaista voi tapahtua - mutta kuka s-tanan sika voi oikeasti toimia näin?

Ryöstäjät pakenivat juosten tekopaikalta kadun yli. Kolmikko juoksi vastakkaisen pihan läpi läheiseen pieneen metsikköön, jonka takana on kaupungin liikuntapuisto.

Lue lisää Ilta-Sanomien digilehdestä!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  5. 5

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  6. 6

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  5. 5

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  6. Näytä lisää