Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bussimatka sai odottamattoman käänteen Helsingissä – kuljettaja paineli pusikkoon

Joukkoliikenne
Paikallisbussin matka sai odottamattoman käänteen maanantaina Helsingissä.
Matkustaja kertoo bussin pysähtyneen Haagassa, kun sen kuljettaja käveli yhtäkkiä ulos pusikkoon.

– Kaikki matkustajat olivat ihan hiljaa ja ymmärsivät, että nyt tulivat luonnonlait vastaan, silminnäkijä kertoo.

Silminnäkijän mukaan kuljettaja ”ehti päästellä kunnon virtsat”. Parin minuutin tauon jälkeen kuljettaja palasi bussiin ja jatkoi parinkymmenen henkilön kyyditsemistä.

Matkustajia tapahtunut ei tuntunut juuri haitanneen.

– Hän meni koppiin ja oli ihan hiljaa. Pysyimme jotakuinkin aikataulussa.

HSL: Järkevämpää kuin ”vetää penkkiin”

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja järjestämisestä vastaavan HSL:n tiedotuspäällikkö Sari Kotikangas kertoo, ettei ole aiemmin kuullut vastaavasta tapauksesta.

– Mielenkiintoinen tarina, en ole vastaavaa pitkän urani aikana kuullut. Varmaan kuitenkin järkevämpää mennä hoitamaan asiansa kuin vetää penkkiin, Kotikangas pohtii.

Kotikangas ei osaa sanoa, missä määrin kuljettajien työvuorojen pituus tai linjakohtaisten taukopaikkojen sijainti saattoi vaikuttaa tapahtuneeseen.

– Paremman selvityksen tauoista saisi suoraan bussiyhtiöltä. En ole täysin perillä kuljettajien työvuorojärjestelyistä, mutta kyllähän heillä ihan lainsäädännön mukaiset kuviot tällaisissa taukojärjestelyissä on.
  • Joukkoliikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää