Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mies riehui poliisien kanssa lastensa silmien edessä – Isä: lapset heräävät yöllä painajaisiin

Henkilöautoa kuljettanut isä ajautui voimakkaaseen riitaan hänet pysäyttäneen poliisipartion kanssa Helsingin Alppiharjussa vuoden 2013 marraskuussa. Välienselvittelyä seurasi isän kaksi alaikäistä lasta. Isän mukaan tapahtuma aiheutti lapsille ikuiset traumat. Isän mukaan lapset heräävät yöllä vieläkin painajaisiin.
Helsingin käräjäoikeus käsitteli hiljattain rikosasiaa, jossa isän ja poliisien näkemykset poikkesivat täysin toisistaan. Oikeus piti poliisien kertomusta kuitenkin luotettavina, minkä perusteella se katsoi vuonna 1966 syntyneen miehen syyllistyneen rikoksiin.

Tapahtumienkulku lähti siitä liikkeelle, kun henkilöautoa kuljettanut isä tuli kärkikolmion takaa poliisiauton eteen. Hiljaisesta vauhdista huolimatta poliisiauto joutui jarruttamaan.

Tämän lisäksi poliisit huomasivat, että mies puhui kännykkään ajon aikana. Poliisit laittoivat punaisen pysäytysvalon päälle, jolloin mies pysäytti autonsa yllättäen lukkojarrutuksella keskelle katua.

Lapset rupesivat itkemään

Isä kiisti järjestäen kaikki poliisin väitteet liikennerikkomuksista. Isä vakuutti oikeudessa, että hän hallitsee autolla ajamisen, koska hän ajaa vuosittain satatuhatta kilometriä. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ajokilometrejä oli kertynyt noin 2-3 miljoonaa.

Hän kertoi jopa ihmetelleensä sitä, miksi poliisit päättivät pysäyttää hänet. Isä kertoi oikeudessa, että lapset säikähtivät sitä, kun poliisipartio päätti pysäyttää hänen kuljettamansa auton. Lapset rupesivat itkemään. Mies yritti kertomansa mukaan rauhoitella heitä.

Mies pamautti poliisia ovella

Kun mies oli pysäytetty kadun varteen, päätti toinen partion poliisimiehestä mennä jututtamaan isää. Poliisi koputti auton ikkunaan. Tämän jälkeen mies avasi voimalla autonsa oven. Ovi osui poliisin alavatsaan ja vasempaan sisäreiteen. Poliisin mukaan teko oli tahallinen. Soppa oli valmis.

Poliisin mukaan isä alkoi välittömästi huutaa ja käyttäytyä aggressiivisesti. Poliisi pyysi isää sammuttamaan auton ja nousemaan autosta. Mies ei sammuttanut autoa, vaan nousi huutaen ulos. Tällä välin partion toinen poliisimies meni sammuttamaan miehen auton.

Paikalle ensimmäisenä mennyt poliisimies tarttui isää olkapäästä kiinni, ja pyysi tätä rauhoittumaan. Mies riuhtaisi kuitenkin kätensä irti, ja käsi osui poliisimiestä kasvoihin. Tämän jälkeen toinen poliisimies tuli väliin ja miehelle kerrottiin uudelleen, että tämän oli rauhoituttava.

Mies rimpuili voimakkaasti vastaan

Poliisimiehet ottivat miehen kuljetusotteeseen. Mies kuitenkin rimpuili voimakkaasti ja yritti vapautua otteesta. Lopulta poliisimiehet saivat miehen maahan ja laittoivat hänelle käsiraudat. Isä kuljetettiin poliisiautoon.

Isän mukaan hän vain ilmoitti kovaäänisesti, etteivät poliisien toimet olleet hänen mielestään hyväksyttäviä. Mies olisi halunnut jatkaa matkaa lastensa kanssa.

Isän mielestä poliisien voimatoimenpiteet olivat täysin perusteettomia. Hän kiisti myös rimpuilleensa. Mies kuvaili toisen poliisimiehen toimia sadistisiksi. Isän mukaan poliisit tekivät hänelle järkyttävää väkivaltaa.

Hänen mukaansa poliisit eivät ajatelleet ollenkaan sitä, että hänen lapsensa olivat nähneet kaikki tapahtumat. Isän mukaan tapahtumat aiheuttivat hänen lapsilleen ikuiset traumat. Isän mukaan kummatkin lapset ovat vielä tänä päivänäkin heränneet tapahtumien takia keskellä yötä painajaisiin.

Kuljetuksenkin aikana uhmakasta käytöstä

Poliisien mukaan mies käyttäytyi myös poliisikyydissä aggressiivisesti ja uhmakkaasti.

Poliisien mukaan mies ei suostunut kertomaan lasten äidin olinpaikkaa, eikä puhelinnumeroa. Lopulta lapset jouduttiin viemään sosiaaliviranomaisille. Isä kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan. Poliisien mukaan hän hakkasi yli 25 minuuttia vankilan ovia. Tämän jälkeen mies kuljetettiin sairaalaan.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1966 syntyneen isän 40 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen vastustamisesta.

Tämän lisäksi miehen on maksettava erinäisiä korvauksia lähes 1 400 euroa. Helsingin käräjäoikeuden viime kuussa antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä mies ja syyttäjä ovat ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon. Mies kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  2. 2

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  3. 3

    Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  7. 7

    Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

  8. 8

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  9. 9

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  10. 10

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  2. 2

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  3. 3

    Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää