Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kotkan Eurojackpotin voittaja löytyi - salaperäisyys verhoaa henkilöä

Kotkassa pelannut saa 23,3 miljoonaa euroa tililleen.
Veikkaus on saanut tietoonsa Eurojackpotin suomalaisen voittajan henkilöllisyyden. Voittokortti oli pelattu Kotkassa.

Veikkauksen edustaja on ollut yhteydessä voittajaan ja onnitellut häntä 23,3 miljoonan euron voitosta.

– Voittaja on nyt onnellisen tietoinen voitosta, Veikkauksen tiedottaja Leena Seppänen kertoo.

Seppänen on vaitonainen voittajan henkilöllisyydestä. Hän sanoo, että salaperäisyys verhoaa voittajaa.

Seppänen ei kerro, ottiko voittaja yhteyttä Veikkaukseen vai päinvastoin. Hän ei myöskään paljasta voittajan ikää, kotipaikkaa eikä sukupuolta.

– Voittaja voi nyt jalat pöydällä odottaa rahoja. Hänellä on aikaa miettiä, mihin miljoonansa sijoittaa.

Voittopotti tulee tilille kolmen viikon aikana. Potti tulee puhtaana käteen. Veikkaus maksaa verot.

Voittokortti hankittiin Kotkan Mäntykankaan Siwasta. Kaupassa ei ole tietoa, kuka on onnellinen voittaja. Hän on pitänyt matalaa profiilia eikä ole huudellut miljoonistaan.

Eurojackpotin voittajasta kertoi ensin Iltalehti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  6. 6

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  10. 10

    Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  6. Näytä lisää