Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kela korjasi laskuvirheensä: Heiltä voi lähteäkin 200 €/kk – näille paikkakunnille osuu kipeimmin

Hallitus on suunnitellut eläkkeensaajien asumistuesta luopumista. Se tarkoittaisi osalle eläkeläisistä merkittävää leikkausta kuukausituloihin, Kela laskee.
Uusi Suomi uutisoi alkuviikosta, että eläkeläisten asumistuen leikkaus voi viedä yksittäiseltä eläkeläiseltä yli 300 euroa kuukaudessa. Kela vahvisti laskelman eilen myös IS:lle, mutta kiirehti myöhemmin korjaamaan, etteivät kenenkään tulot putoa aivan näin paljon.

Hallituksen leikkuri voi joka tapauksessa laskea pienituloisen eläkeläisen kuukausituloja jopa 100–200 euroa kuukaudessa, Kela laskee. Näin käy 47 000 suomalaiselle, jos hallitus toteuttaa suunnitelmansa sopeuttaa eläkkeensaajien asumistuki osaksi yleistä asumistukea. Kelan tiedossa on myös muutama eläkeläinen, joiden tulot voivat laskea leikkauksen myötä 200–300 euroa.

– Jos sattuu olemaan korkea vuokra, mutta pienet tulot, näinkin voi käydä. Asumismenojen yläraja laskee. Yleisessä asumistuessa se on pienempi kuin eläkkeensaajien asumistuessa, myöntää Kelan aktuaariryhmän päämatemaatikko Teemu Hänninen.

Eläkkeensaajien asumistukea saa tällä hetkellä 180 000 perhettä. Keskimäärin eläkkeensaajien asumistukea saaneen kuukausitulot tippuvat uudistuksen myötä 43 eurolla.

Päämatemaatikon mukaan eläkkeensaajien asumistuesta luopuminen koskettaisi erityisesti omistusasujia, koska yleistä asumistukea ei myönnetä yhtä helposti omistusasunnon menoihin kuin eläkkeensaajan asumistukea, Hänninen laskee.

Kaikki eivät jää tappiolle uudistuksessa. Voitolle jäävät ne, joiden tulot ja asumismenot ovat olleet pienet.

– Takuueläkkeen korotuksen vuoksi osa eläkeläisistä saavat vähän yli 20 euroa enemmän kuussa. Suurin osa eläkkeensaajien asumistukea saaneista jää takuueläkkeen ulkopuolelle ja korotus on noihin menetyksiin verrattuna pieni, Hänninen muistuttaa.

Leikkaus osuu kipeimmin maakuntiin

Hännisen mukaan leikkauksesta kärsitään enemmän maakuntakaupungeissa kuin Helsingissä, koska Helsingissä yleisen asumistuen asumismenojen katto on ollut korkeampi – noin 100 euroa maakuntakaupunkeja suurempi. Näin ollen eläkkeensaajien asumistuen ja yleisen asumistuen ehtojen välillä on isompi ero pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tulot putoavat jyrkimmin suurimmissa kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kuten esimerkiksi Hämeenlinnassa, Joensuussa ja Jyväskylässä, Hänninen arvioi.

– Maakunnissa on enemmän menettäjiä, Hänninen sanoo.

Kun eläkkeensaajien tulot putoavat, voi olla, että yhä useampi joutuu hakemaan toimeentulotukea. Hännisen mukaan toimeentulotukea ei kuitenkaan välttämättä helposti myönnetä eläkeläisille. Näin ollen hallituksen säästöt purevat vastavaikutuksesta huolimatta.

– On arvioitu, että toimeentulomenot kasvaisivat 7 miljoonalla, mutta samalla saataisiin sata miljoonaa säästöä, Hänninen kertoo.

Hän uskoo, että hallitus toimeenpanee leikkauksen ensi vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää