Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Valelääkäri Esa Laiho kiistää tapposyytteet – Puolustaja Uoti: ”Ei kukaan voi olla tämmöisestä kovin iloinen” 

Valelääkäri Esa Laihon avustaja Kari Uoti pitää päämiehensä saamia tappo- ja pahoinpitelysyytteitä monella tapaa ongelmallisina rikosoikeudellisesti.
Oikeustieteen tohtori Kari Uoti tulee toimimaan Esa Laihon avustajana tulevassa oikeudenkäynnissä sekä epäiltyjen henkilövahinkojen osalta että myös väärennys- ja petossyytteiden käsittelyn yhteydessä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske nosti torstaina Laihoa vastaan syytteet kahdesta taposta ja neljästä törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan Laihon täytyi käsittää, että valelääkärinä hän asettaa potilaansa hengenvaaraan, vaikka Laihon ei epäilläkään halunneen tarkoituksellisesti heitä tappaa tai vahingoittaa.

Uotin mukaan Laiho tulee kiistämään rikokset.

– Hän kiistää sekä sen, että olisi rikosta olemassa että tahallisuuden mihinkään rikokseen, Uoti sanoi Ilta-Sanomille torstaina.

Laiho on myöntänyt esitutkinnassa sen, että hänellä on ollut väärennetty tutkintotodistus Venäjältä. Uotin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi muuten myöntänyt syyllisyyttään mihinkään rikokseen.

– Esimerkiksi petoksen tunnusmerkistö edellyttää paljon seikkoja täyttyäkseen, Uoti sanoi.

Uoti oli haluton kuvailemaan tarkemmin sitä, miten Laiho otti vastaan tiedon vakavista tappo- ja pahoinpitelysyytteistä.

– Sen voi sanoa yleisesti, että ei kukaan voi tämmöisestä olla kovin iloinen, hän muotoili.

Marraskuussa 2011 paljastunut Laiho on saanut odottaa esitutkinnan ja syytteiden valmistumista vapaalla jalalla. Lue tästä kuinka IS paljasti valelääkärin.

Poliisi pyysi Laihon vangitsemista tammikuussa 2014 siinä vaiheessa, kun tutkinta epäillyistä henkilövahingoista oli käynnistynyt, mutta Helsingin käräjäoikeus ei vangitsemiseen tuolloin suostunut.

Uotin mukaan tulevassa oikeudenkäynnissä on monta ihmeteltävää seikkaa, johon hän aikoo Laihon puolustajana kiinnittää huomiota.

– Esimerkiksi väitetyt tekoajankohdat kiinnittävät huomiota, sillä siellä on vuosia 2004, 2006 ja 2008. Jos oikeasti joku on syyllistynyt henkirikokseen lääkärinä, niin miten se voi jäädä piiloon kymmeneksi vuodeksi? Uoti kyselee.

Uotin mukaan koko prosessissa on ongelmallista myös se, että Laihon tekemisiä alettiin tutkia vasta sen jälkeen, kun hänen muodollisen pätevyytensä puuttuminen tuli ilmi.

– Sitten ruvetaan kaivamaan, että olisiko jotain. Se on mielestäni jo arkijärjen kannalta omituista.

Uoti rinnastaa Laihon aiheuttamiksi epäillyt henkilövahingot hoitovirheisiin, joita tekevät oikeat ja tutkinnon suorittaneet lääkärit. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan Suomessa kuolee vuosittain jopa 1700 ihmistä hoitovirheisiin.

– Muodollisesti pätevien lääkärien tekemät hoitovirheet eivät ole johtaneet juurikaan rikosmenettelyihin. Nyt tässä näyttää kuitenkin olevan isona kulmana muodollisen pätevyyden puuttuminen, vaikka rikosoikeushan lähtee siitä, että on olemassa teko, joka täyttää tietyt tunnusmerkit eikä sillä ole merkitystä, kuka on tekijä, Uoti muotoilee.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske pitää Laihon puolustuksen vetoamista oikeiden lääkäreiden hoitovirheisiin erikoisena.

– Sepä tässä onkin liikuttavaa, että hoitovirheitä sattuu varmasti ammatti-ihmisille, mutta kuinka paljon niitä sattuukaan sitten valelääkärille, jolla ei ole edellytyksiä tehdä diagnostiikkaa? Kalske kyseli.

Kalskeen mukaan esitutkinnassa on käynyt ilmi, että Laiholle sattui myös läheltä piti -tilanteita, joissa muu henkilökunta esti isomman vahingon tapahtumisen. Lisäksi Laihon iäkkäät potilaat olivat olleet jo aiemmin muiden lääkäreiden hoidossa, joten Laiho pystyi selviytymään monista tilanteista nojautumalla vanhoihin diagnooseihin ja lääkemääräyksiin.

– Mutta kun on tullut uusi tilanne ja olisi pitänyt tehdä omaehtoista diagnostiikkaa, niin siinä on tullutkin kompastuskivi, Kalske kuvaili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. Näytä lisää