Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tapanilan raiskaustapauksesta puhunut somalinainen palkittiin – ”Koin rikkovani yhteisöllisyyttä”

Tapanilan joukkoraiskaustapauksesta rohkeasti puhunut 26-vuotias Ujuni Ahmed palkittiin rohkeudestaan.
Helsinkiläinen 26-vuotias Ujuni Ahmed palkittiin tänään suomalais-afrikkalaisen Villa Karo -kulttuurikeskuksen Pronssipantteri kulttuuripalkinnolla.

Ahmed palkittiin siitä, että hän on ”rohkeasti noussut esille liittyen Suomessa asuvien somalien asemaan, oikeuksiin, velvollisuuksiin ja vastuunkantamiseen yhteisössä sekä yhteisön ulkopuolella”.

Ahmed kommentoi Ilta-Sanomillekin, kuinka somaliyhteisössä ihmisten tulisi tuomita kaikki väkivalta julkisesti ääneen. Hänen kommenttinsa liittyivät oikeudessä käsiteltävään tapauksen, jossa viiden 15-18-vuotiaan somalialaistaustaisen pojan epäillään raiskanneen nuoren naisen Helsingin Tapanilassa.

Tapaus kuohutti suomalaisia laajalti.

Ahmed kertoo, että vaikka hänen omassa ystäväpiirissään ajatellaan samoin kuin hän, monet eivät ehkä sanoisi mielipiteitään ääneen.

– Jännitti, miten vanhemmat ihmiset reagoivat. Ymmärrän, että heidän näkökulmastaan tämä on saattanut olla hyökkävää, hän vastaa kysymykseen, pelottiko haastattelun antaminen omalla nimellään ja kasvoillaan.

Somalian ensimmäinen naispresidenttiehokas motivoi

Ahmed uskoo, että somaliyhteisössä vanhemmat näkevät asiat eri taoin kuin nuorempi sukupolvi. Hän kertoo saaneensa paljon palautetta haastatteluistaan.

– Kun avaa keskustelun, jotkut saattavat kysellä, miksi pitää kommentoida ja pyytää anteeksi. Sitten kun selittää tarkemmin, ettei kyse ollut anteeksipyynnöstä, ihmiset ymmärtävät paremmin. Kielimuuri voi olla välissä eikä välttämättä osata tulkita suomea niin täydellisesti, Ahmed kertoo yhteisön haasteista.

Ahmed kertoo, että somaliyhteisössä yhteisöllisyys koetaan hyvin vahvana ja hän koki erkaantuvansa yhteisöstä, kun toi omia mielipiteitään esille.

– Koin rikkovani yhteisöllisyyttä, kun en ollut samaa mieltä monen muun kanssa. Että vaikka olen yhteisössä. minulla oli oma mielipide, hän selittää.

Häntä motivoi Somaliasta Suomeen muuttanut Fadumo Dayib, joka pyrkii Somalian presidentiksi.

– Vaikka häntä ei valittaisi presidentiki, jo naisen ehdokkuus herättää keskustelua. Asia politisoituu eikä se ole enää tabu. Keskustelun avaaminen on iso asia tässä.

Hän kannustaa samanikäisiä kanssasisariaan vaikuttamaan.

– Uskon, että ikäiseni naiset pystyvät vaikuttamaan eniten, jopa vahvemmin kuin somalimiehet. Olen heitä rohkaissut menemään järjestöihin ja hallituksiin sekä tekemään omia valintojaan, sillä muutos lähtee heistä ja he ovat hyvin vaikutusvaltaisia nuorten elämässä, kun nuoria kasvattavat lähinnä äidit ja naiset.

Kunnallispolitiikka kiinnostaa

Ahmed on otettu hänelle osoitetusta palkinnosta.

– Matkan varrella ihmisiä on tullut sanomaan, että he haluavat minut erilaisiin projekteihin ja kuulla näkökulmaani asioihin, koska se olisi heille avartavaa. Sen lisäksi kun saa tunnustusta, se on ihan mieletöntä, hän kiittelee.

Tällä hetkellä Nuorisoasiainkeskuksessa työskentelevä Ahmed kertoo miettineensä muutamien ihmisten kanssa yhteisön tai järjestön perustamista nuorten hyväksi. Arkadian Kokoomuksen Naiset ry:n hallituksessa istuvaa Ahmedia kiinnostaa myös politiikka, erityisesti kunnallispolitiikka.

Kunnallispolitiikassa häntä kiehtoo erityisesti paikallinen, ruohonjuuritason vaikuttaminen. Hän muistuttaa, että Helsinki on hänen kotikaupunkinsa.

– Kotouttamissysteemiä pitäisi miettiä uudestaan, tehdä muutoksia ja oppia tehdyistä virheistä. Tähän kiinnostaisi vaikuttaa ja tuoda keskusteluun omaa tietoani, että kotouttaminen onnistuisi paremmin, hän kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  3. 3

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  6. 6

    Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

  7. 7

    Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

  8. 8

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  9. 9

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  10. 10

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  3. 3

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  6. Näytä lisää