Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kolmevuotias poika luisui auton kyydissä mereen Uudessakaupungissa – pelastui hukkumiselta viime hetkellä

Uusikaupunki
Kolmevuotias poika oli vähällä hukkua mereen luisuneessa autossa Uudessakaupungissa, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
Kolmevuotias poika pelastettiin täpärästi kesämökin pihalta mereen valuneesta autosta Uudenkaupungin Pyhämaalla juhannusaattona iltapäivällä, kertoo komisario Reijo Pennanen Lounais-Suomen poliisilaitokselta Ilta-Sanomille.

Läheltä piti -tilanteesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. Lehden haastatteleman palomestarin Olli Suomisen mukaan poika oli kiivennyt autoon ja vääntänyt virtalukon avaimesta.

Komisario Pennasen mukaan Volvo-merkkinen auto oli lähtenyt liikkeelle kohti rantaa ja törmännyt matkalla puuhun, mutta auto ei kuitenkaan pysähtynyt vaan valui mereen.

Tapaus oli huomattu mökillä pian.

Pennanen kertoo IS:lle, että paikalla olleet aikuiset olivat saaneet lapsen autosta ulos, kun auto oli ollut jo meressä.

TS:n mukaan poika pelastettiin auton avoimesta sivuikkunasta viime hetkellä. Paikalla oli vettä kolme metriä. Pelastuslaitos veti auton merestä vinssivaijerilla.

– Täytyy kyllä sanoa, että tässä oli läheltä piti -tilanne, Pennanen sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  3. 3

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  4. 4

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  5. 5

    IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    IS selvitti: Tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  8. 8

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  9. 9

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  10. 10

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  3. 3

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  4. 4

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  5. 5

    IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

  6. Näytä lisää