Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Aktian Rantala: Mahdollisuudet Kreikka-sovulle hyvät

Kreikka
Mahdollisuudet saavuttaa sopu Kreikan lainaohjelmaa koskevissa neuvotteluissa vielä kuluvalla viikolla ovat hyvät, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.
Anssi Rantalan mukaan EU-johtajien kommentit eilisen hätäkokouksen jälkeen ovat selvästi aiempaa toiveikkaampia, ja myös Kreikka vaikuttaa olevan aiempaa valmiimpi kompromisseihin.

– Paljon töitä on vielä tehtävänä, mutta näkisin, että mahdollisuudet sopuun ovat nyt hyvät.

Kreikka esitti eilen uusimmat ehdotuksensa siitä, miten maan hallitus aikoo toteuttaa ensi viikolla umpeutuvaan tukiohjelmaan liittyvät toimet. Esitys sisältää muun muassa veronkorotuksia ja eläkeiän noston, mutta ei velkojien vaatimia leikkauksia palkkoihin ja eläkkeisiin.

– Näyttää siltä, että Kreikka on myöntymässä joihinkin uudistuksiin esimerkiksi eläkejärjestelmässään. Poissaolollaan loistavat sen sijaan esimerkiksi työmarkkinoihin vaaditut lisäjoustot ja palkkojen leikkaukset, Rantala sanoo.

Esitys ei Rantalan mukaan vielä riitä takaamaan Kreikan talouskasvua pitkällä aikavälillä eikä ole lopullinen ratkaisu maan ahdinkoon. Se saattaa hänen näkemyksensä mukaan kuitenkin olla riittävä pohja sopimukselle, jonka turvin Kreikan toisen tukipaketin viimeinen lainaerä eli 7,2 miljardia euroa voitaisiin vapauttaa. Juuri siitä nyt käytävissä keskusteluissa on kyse, hän korostaa.

Kreikka on vaatinut, että velkahelpotukset olisivat osa nyt sorvattavaa ratkaisua. Rantalan mukaan Kreikan velkojat vaikuttavat kuitenkin yhtenäisiltä päätöksessään, että velkahelpotuspuheiden aika on vasta myöhemmin.

– Saaga ei lopu siihen, jos ja kun Kreikan toisen tukipaketin loppuun saattamisesta saadaan sopu. Sen jälkeen aletaan neuvotella todennäköisesti kolmannesta tukiohjelmasta ja myös velkahelpotuksista, vaikka se keskustelu tuleekin olemaan monissa EU-jäsenmaissa hyvin vaikea.

Loppujen lopuksi kyse on Rantalan mukaan siitä, miten Kreikka saadaan pitkällä aikavälillä nostettua seisomaan omille jaloilleen muiden jatkuvaan apuun nojaamisen sijaan.

"EKP tuskin puhaltaa peliä poikki"

Sovulla alkaa olla kiire myös siksi, että talletuspako Kreikan pankeista kiihtyy ja maan pankkijärjestelmä natisee liitoksissaan. Euroopan keskuspankki on joutunut nostamaan miltei päivittäin Kreikan pankkien hätärahoitusta koskevaa rajaa estääkseen Kreikan pankkeja kaatumasta.

Rantalan mukaan mikään pankkijärjestelmä ei kestä Kreikka-neuvottelujen äärellä koetunkaltaista "vatulointia" rajattomiin. EKP tuskin kuitenkaan on se taho, joka ensimmäisenä kriisiyttää tilanteen, Rantala sanoo.

– Niin kauan kuin todellinen neuvottelukontakti ja tahto on olemassa, en usko, että EKP viheltää peliä poikki, vaan jatkaa hätärahoituksen rajan nostamista vaikka sitten päivittäin.

Rantalan mukaan talletuspako tulisi silti saada kuriin pikimmiten.

– Se toki onnistuu vasta, kun Kreikan kansa itse uskoo tilanteen tasaantumiseen, eikä jatka talletustensa nostamista pois pankeista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    8. 8

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    9. 9

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    10. 10

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää