Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vauva ja avaimet jäivät kaupan pihalla lukittuun Skodaan hyvin epäonnisten vaiheiden jälkeen

Pelastusoperaatio
Pelastuslaitokselle sattui perjantaina iltapäivällä Oulussa hieman tavanomaisesta poikkeava työtehtävä.
Kauppiaantiellä kaupan pihalle pysäköidystä autosta pelastettiin seitsemän kuukauden ikäinen vauva. Lapsi oli jäänyt lukittuun autoon inhimillisen tapahtumaketjun seurauksena.

– Lapsi nostettiin kauppareissun jälkeen auton takapenkille turvakaukalossaan, missä yhteydessä äidin kädessä olleet auton avaimet tipahtivat turvakaukalon alle. Samassa turvakaukalon alareuna painoi avaimesta sopivasti sähköistä lukitusnappia ja ovet naksahtivat lukkovalmiuteen.

– Äiti ei tätä sillä hetkellä havainnut. Takaovi on tämän jälkeen painettu kiinni, jolloin sähkölukko on aktivoitunut ja lukinnut kaikki ajoneuvon ovet. Tapahtumaketjussa oli monta osaa, mutta joskus näin voi käydä, lapsen isä Jari Uutinen kertoo.

Paikalle kutsuttiin pelastuslaitoksen miehet, jotka rikkoivat yhden auton ikkunoista ja nostivat lapsen vahingoittumattomana ulos autosta.

– Ikkunan rikkominen tapahtui vanhempien suostumuksella, suorastaan heidän pyynnöstään. Lapsella ei ollut missään vaiheessa mitään hätää, päivystävä paloesimies Visa Nevala kertoo.

Jari Uutinen vahvistaa Ilta-Sanomille, että lapsella ei ollut hätää. Kaikki päättyi onnellisesti

– Hän hymyili iloisesti pelastushenkilökunnalle, kun hänet nostettiin pois autosta. Hän voi aivan hyvin, Uutinen kertoo.

Tapaus sattui perjantaina puoli neljän jälkeen iltapäivällä. Kyseessä oli neliovinen Skoda Octavia -mallinen henkilöauto.

Juttua korjattu klo 22.27. Avaimet eivät unohtuneet autoon, kuten jutun otsikossa aiemmin virheellisesti kerrottiin. Avaimet ja lapsi jäivät lukittuun Skodaan, kun sähkölukko aktivoitui vahingossa ja kaikki ovet menivät lukkoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  4. 4

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  5. 5

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  8. 8

    Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

  9. 9

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  10. 10

    Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  4. 4

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  5. 5

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  6. Näytä lisää