Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tarkista kellosi! Viime yönä aikaan on lisätty sekunti

Maailman yleisaikaa lisättiin viime yönä niin sanottu karkaussekunti. Lisäys tapahtui Suomen aikaa kello kolme tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Niin sanottu karkaussekunti on seurausta siitä, että Maapallon pyörimisliike ei ole vakio vaan se muuttuu koko ajan. Pitkällä aikavälillä maapallon pyöriminen hidastuu joka päivä keskimäärin noin kaksi sekunnin tuhannesosaa ja kellot pitää täsmäyttää muutokseen.

Karkaussekunnin lisääminen atomikelloihin perustuvaan maailman yleisaikaan, niin sanottuun UTC-aikaan, ei ole täysin ongelmatonta. Esimerkiksi vuonna 2012 useat verkkopalvelut kaatuivat hetkellisesti karkaussekunnin lisäyksen vuoksi.

Kaikkiaan kellojen muutoksia on tehty yhteensä 25 kertaa vuoden 1972 jälkeen. Yhä useammat palvelut kuitenkin synkronoituvat atomikellojen mukaan, mikä lisää potentiaalisia ongelmia vuosi vuodelta. Osa valtioista onkin vaatinut karkaussekunnin poistamista kokonaan.

Toisaalta monet valtiot myös puolustavat nykyistä järjestelmää, sillä se takaa GMT-ajan paikkansapitävyyden. GMT-aika tarkoittaa Greenwichin aikaa (eng. Greenwich Mean Time), joka tarkoittaa Lontoon Greenwichissä sijaitsevan tähtitieteellisen observatorion kautta kulkevan pituuspiirin keskiaurinkoaikaa.

VTT Mikesin sivuilla on käytössä niin kutsuttu NTP-palvelu, jonka kautta voi tarkistaa Suomen oikean ajan. NTP-palvelu löytyy täältä.

Videolla nähdään kuinka japanilaiset ottivat vastaan uuden sekunnin.

Ota kantaa

Onko kellosi ajassa?

Kyllä 67% Ei 33%
Ääniä yhteensä 2703

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää