Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Miksi amerikkalaisessa sotalaivassa on pöytä, johon kukaan ei istu?

Sotalaiva
IS vieraili USS Jason Dunhamilla, joka vierailee Helsingissä. Miehistön ravintolasta löytyi yllättävä yksityiskohta.
Ilta-Sanomat vieraili sunnuntaina Yhdysvaltain laivaston hävittäjäaluksella USS Jason Dunhamilla. Miehistön ruokalasta löytyi erikoisuus: pöytä, jossa kukaan ei istu. Kyseessä on kunnianosoitus heille, jotka puuttuvat riveistä.

Tyhjä penkki tietysti kuvaa sitä, että asetoverit eivät ole paikalla. Aluksella työskentelevä luutnantti Pagano sanoo, että kaikella muullakin on symbolinen merkitys.

– Pöytä on katettu vain yhdelle. Se on todella pieni, joka kuvaa yksittäisen vangin haurautta. Hän on yksin sortajiaan vastaan.

Pöytäliinan valkoinen väri taas kuvaa vangin aikomuksen ja tarkoituksen puhtautta. Hän vastaa, kun isänmaa kutsuu aseisiin.

Pöydällä on yksinäinen ruusu. Se kuvastaa verta, jonka puuttuvat sotilaat ovat mahdollisesti joutuneet vuodattamaan Yhdysvaltain vapauden puolesta. Se myös muistuttaa Paganon mukaan kadonneiden omaisista, jotka yhä jaksavat uskoa, että heidän rakkaansa tulee vielä takaisin.

– Sitruunasiivu lautasella muistuttaa heidän katkerasta kohtalostaan ja siitä mitä sydämissämme tunnemme heidän toveruutensa menettämisestä. Lautaselle siroteltu suola taas kuvastaa heidän perheidensä vuodattamia loputtomia kyyneliä. Se on ainoa, mitä on jäljellä kyynelistä, kun meille kerrottiin, että he eivät enää koskaan liity keskusteluun kanssamme.

Pöydän lasi on väärinpäin. Se kuvastaa sitä, ettei lasia koskaan täytetä, eivätkä puuttuvat toverit kippistä enää miehistön kanssa.

– Yhdysvaltain lippu muistuttaa, että he eivät välttämättä koskaan palaa. He ovat saattaneet maksaa suurimman uhrauksen varmistaakseen vapautemme.

Pöydällä on myös laivaston hattu. Se kuvastaa sitä, etteivät kadonneet olisi koskaan joutuneet pulaan se päässään. Pöydällä on myös kynttilä, joka kuvastaa toivoa. Kynttilän valon toivotaan valaisevan puuttuvien tietä kotiin kiitollisen kansakunnan avoimeen syliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää