Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Onko Stephen Elop historian kallein ”myyrä”?

microsoft
Nokian ex-toimitusjohtajaa Stephen Elopia epäiltiin Microsoftin myyräksi. Joka tapauksessa Elop tuli yhtiölle lopulta kalliiksi, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen.
Microsoftin maailmanlaajuinen siivous tietää Suomessa potkuja noin 2 300 työntekijälle. Matkapuhelinten kehittely Salossa suljetaan nyt kokonaan ja jäljelle jääviä toimintoja keskitetään Tampereelle sekä Espooseen.

Illan tiedotustilaisuudessa ministerit olivat ymmärrettävästi järkyttyneitä. Tukitoimia ja rahaa luvattiin, mutta ei mitään muuta konkreettista. Hallitus toteaa, että massiivinen yt-prosessi on osa teollisuuden rakennemuutosta, joka on välttämätöntä vaikka kovin ikävää. Rahan ja tuen lisäksi poliitikot puhuvat yritystoiminnasta; työttömien pitää nyt työllistää itsensä ja käyttää hyväkseen huippuosaamistaan.

Se on laiha lohtu potkujen kohteena olevalle työntekijälle, vaikka osaamista ja halua yrittämiseen olisikin.

Mitä hallituksella on tarjota vanhemmille osaajille?

Yritystoiminnassa on aina kyse markkinoista, kilpailusta ja tuotteen tai osaamisen myymisestä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on itse tehnyt miljoonaomaisuuden yritysmaailmassa. Hän, jos kuka, tietää, miten insinööritaitoa voi hyödyntää menestyvänä yrittäjänä.

Sipiläkään ei varmasti halunnut yt-pommia hallituksensa alkutaipaleelle. Toisaalta, edelliset pääministerit ovat joutuneet vuorollaan samaan myllyyn. Nyt on sitten Sipilän vuoro.

Teollisuuden rakennemuutos etenee, eikä se odota syksyä, yhteiskuntasopimusta tai kärkihankkeita.

Teollisuuden rakennemuutos etenee, eikä se odota syksyä, yhteiskuntasopimusta tai kärkihankkeita. Yritystoiminnan tarjoaminen vaihtoehdoksi työttömyydelle on hyvä, mutta mitä hallitus antaa niille, jotka eivät siihen pysty? Yli 50-vuotias huippuosaaja ei helpolla löydä hommia nykypäivän Suomessa. Edessä on pitkäaikaistyöttömyys ennen eläkettä, turhautuminen ja – pahimmassa tapauksessa – syrjäytyminen. Ensin pettymys palkkatyöläisenä ja sitten päälle epäonnistuminen yrittäjänä – onko siinä jo vähän liikaa?

Auringonlaskun aloilta hyviä uutisia

Moni kokee sen, mistä kokoomus vaaliohjelmassaan puhui: työmarkkinoiden ikärasismin. Hallitusohjelmassa tästä ongelmasta ei ole sanaakaan. Ja turha demareiden ja vasemmistoliitonkaan on asiasta metelöidä: neljässä vuodessa hallituksessa ei kumpikaan saanut mitään aikaan. Liian vanha osaaja on liian vanha, vaikka olisikin huippu.

Vakavailmeiset ministerit puhuivat siis eilen rakennemuutoksesta ja sen tuomista mahdollisuuksista yksilötasolla. Kummallisinta on, että teknologiateollisuus, jonka nousuun vannottiin vuosikausia, tökkiikin pahiten. Sen sijaan auringonlaskun ala, telakkateollisuus, porskuttaa. Samoin metalliteollisuus ja jopa puunjalostusala ovat kertoneet positiivisia talousuutisia.

Microsoftin yt-ilmoitukseen loppui myös yksi suomalainen teollinen menestystarina: Nokian matkapuhelimet. Kännykät pieksivät Suomen nousuun laman jälkeen 90-luvulla, toivat hyvinvointia, vaurautta ja mikä tärkeintä, työtä. Yhtiön johdon tekemien virheiden takia Nokian matkapuhelimet ajautuivat vaikeuksiin, tappioihin ja loppujen lopuksi Microsoftin syliin. Moni ehti kuitata optiovoittonsa, ja samalla voitiin lopettaa puheet optiojärjestelmän sitouttavasta vaikutuksesta.

Uusi Nokia voi hyvin, entiset nokialaiset tuskin

Nokian toimitusjohtajaksi 2010 noussutta Stephen Elopia epäiltiin ”myyräksi”, jonka tehtävänä oli vain ja ainoastaan uittaa suomalainen kännykkäjätti osaksi amerikkalaisyhtiötä. Jos Elop oli ”myyrä” niin kovin halpa hän ei Microsoftille ollut: yhtiö kertoi tekevänsä matkapuhelinbisneksestä noin seitsemän miljardin euron alaskirjauksen – eräänlainen ennätys tuokin.

Kaupan jälkeen verkkobisnekseen ja sovelluksiin keskittyvä uusi Nokia voi hyvin: kassassa pullottavat Microsoftin rahat.

Se tuskin lohduttaa nyt irtisanottavia entisiä nokialaisia.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Lentolakon sovittelussa ”hyvin vaikea tilanne” – työtaistelut voivat alkaa jo tällä viikolla

    6. 6

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    7. 7

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    10. 10

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Lentolakon sovittelussa ”hyvin vaikea tilanne” – työtaistelut voivat alkaa jo tällä viikolla

    6. Näytä lisää