Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tänään historiassa: Ensimmäinen naisehdokas ilmoittautui Yhdysvaltain presidentinvaaliin

12.7.1984
Nainen ehdokkaana presidentinvaalissa oli 30 vuotta sitten vielä hämmästelyn aihe Yhdysvalloissa.
Hillary Clintonin ehdokkuutta Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa pidettiin itsestäänselvyytenä, ja keväällä hän ilmoittautuikin mukaan kisaan. Kolmisenkymmentä vuotta sitten aika oli kuitenkin vielä toinen.

Vuonna 1984 republikaanipresidentti Ronald Reagan istui Yhdysvalloissa ensimmäistä kauttaan. Häntä lähti haastamaan demokraattien Walter Mondale, joka oli aiemmin toiminut muun muassa presidentti Jimmy Carterin varapresidenttinä.

12. heinäkuuta 1984 Mondale yllätti amerikkalaiset ilmoittamalla, että hänen valintansa varapresidenttiehdokkaaksi oli Geraldine Ferraro, joka istui kongressin edustajainhuoneessa. Muutamaa päivää myöhemmin demokraattien puoluekokous vahvisti Mondalen valinnan.

Juristin ja kolmen lapsen äidin valinta varapresidenttiehdokkaaksi oli historiallista Yhdysvaltain politiikassa. Koskaan aiemmin naista ei oltu valittu kummankaan pääpuolueen ehdokkaaksi presidentinvaalissa.

Muualla maailmassa naisia oli jo nähty pääministereinä ja presidentteinä. Ceylonilla ja sittemmin Sri Lankalla oli ollut pääministerinä Sirimavo Bandanaranaike, Intiassa Indira Gandhi, Israelissa Golda Meir, Britanniassa Margaret Thatcher ja Norjassa Gro Harlem Brundtland. Vigdis Finnbogadottir oli valittu Islannin presidentiksi vuonna 1980, ja Suomessakin YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilä oli Liberaalisen Kansanpuolueen presidenttiehdokas vuoden 1982 vaaleissa.

Yhdysvaltain vuoden 1984 presidentinvaaleissa kaksikolle Mondale–Ferraro ei kuitenkaan käynyt hyvin. Istuva presidentti Reagan ja hänen varapresidenttinsä George H. Bush ottivat lopulta republikaanien kaikkien aikojen murskavoiton ja saivat naistenkin ääniä enemmän kuin Mondale ja Ferraro. Republikaanit voittivat kaikki muut osavaltiot paitsi Minnesotan – Mondalen kotiosavaltion.

Geraldine Ferraro kuoli 75-vuotiaana vuonna 2011. Helsingin Sanomat siteerasi muistokirjoituksessaan Ferraron lausahdusta vuoden 1984 vaalitappion jälkeen: ”Myös hävityt vaalikampanjat palvelevat tarkoitustaan. Minun ehdokkuuteni merkitsee sitä, että naisten syrjimisen päivät ovat luetut.”

Seuraavaa naisehdokasta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa saatiin kuitenkin odottaa 24 vuotta. Vuonna 2008 republikaaniehdokas John McCain valitsi varapresidenttiehdokkaakseen Alaskan kuvernöörin Sarah Palinin. Kaksikko hävisi presidentinvaalit Barack Obamalle ja Joe Bidenille. Nyt presidenttiyttä tavoitteleva Hillary Clinton hävisi tuolloin demokraattien ehdokkuuden Obamalle.

Muistatko myös nämä?

Wild Bill ja Rollarit

1861 Legendaarisen maineen villissä lännessä saanut pyssysankari Wild Bill Hickok joutui 24-vuotiaana ensimmäiseen tulitaisteluunsa. Hickok surmasi laukaustenvaihdossa kolme miestä. Hickok itse ammuttiin korttipöytään 39-vuotiaana vuonna 1876. Legendan mukaan Hickokilla oli kuollessaan kädessään mustien ässien ja mustien kahdeksikkojen parit, ns. kuolleen miehen käsi.

1870 Yhdysvaltainen William Lyman sai patentin ensimmäiselle pyörivälle purkinavaajalle.

1910 Mikkeliin putosi meteoriitti. St. Michel -niminen meteoriitti on nykyisin Tampereella asuvan Jari Juutilaisen (www.pimennysmatkaaja.fi) kokoelmissa.

– Oli kaunis kesäilta, kun meteoriitti putosi 200 metrin päähän maanviljelijä Daniel Honkasesta ja hänen seurueestaan. Melkein seitsemän kiloa painava kivi löytyi pellon reunalta puoli metriä syvästä kuopasta, Juutilainen kertoi Warkauden Lehdessä kesällä 2014. Meteoriitin toinen, noin kymmenen kilon kappale, oli pudonnut parin kilometrin päähän.

1957 Yhdysvaltain terveysministeri Leroy Burney ilmoitti maan terveysviranomaisten virallisena kantana, että tupakoinnin ja keuhkosyövän välisestä yhteydestä on todisteita.

1962 Samana vuonna perustettu The Rolling Stones soitti ensimmäisen keikkansa Lontoon legendaarisella Marquee-klubilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää