Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa - ”Sali on aina täysi”

SuomiAreena
Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella autoesimerkillä.
Porin Promenadikeskuksen sali täyttyi aamupäivällä ääriään myöten, kun SuomiAreenassa etsittiin syitä ja ratkaisuja Suomen taloudelliseen ahdinkoon.

– Vanhalle sirkushevoselle mikään ei ole niin fantastista kuin täysi sali, juontaja Lenita Airisto totesi tilaisuuden alussa.

Moni oli tullut katsomaan juuri Lenita Airistoa, josta on vuosien varrella tullut satakuntalaisyleisön ehdoton SuomiAreena-suosikki.

– Kun Lenita on tykittämässä, sali on aina täysi, eräs keski-ikäinen porilaismies kiteytti IS:lle ennen tilaisuuden alkua.

Lenita Airisto kysyi Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläältä Bruce Oreckilta, miksi Yhdysvalloissa talous kasvaa, mutta Suomessa ei?

– En voi kertoa, Oreck vastasi, mutta vakavoitui sen jälkeen.

Kysymys on hänen mukaansa lainsäädännöstä ja veroista, mutta tärkeintä on asenne. Oreckin mukaan ero yhdysvaltalaisessa ja eurooppalaisessa asenteessa näkyy siinä, kun vertaa amerikkalaista autoa eurooppalaiseen.

– Millainen on täydellinen amerikkalainen auto? Siinä iso ja vahva moottori, koska meillä on kaksi vauhtia, lujaa ja todella lujaa. Ikkunoiden pitää olla isot, että näkee minne on menossa eikä siinä ole mitään peruutuspeilejä, koska joka kerta, kun katsot taaksepäin, se estää sinua näkemästä eteenpäin, Oreck sanoi.

– Eurooppalaisessa autossa voi olla iso moottori, mutta sillä ei saa ajaa kovaa, ei ainakaan täällä Suomessa. Ja aina on jotain, joka estää hyvän näkyvyyden ikkunasta, ja niissä on todella, todella isot peruutuspeilit.

Oreck vaikutti jopa hieman turhautuneelta, kun hän kuvasi Suomen taloudellista toimintaympäristöä hitaine viranomaisprosesseineen ja säädöksineen.

– Stop! hän sanoi ja pyöritteli päätään.

Jan Vapaavuori oli Oreckin linjoilla

Entinen elinkeinoministeri, Euroopan investointipankin johtajana syksyllä aloittava Jan Vapaavuori oli vahvasti Oreckin linjoilla.

– Asenne ratkaisee, hän tiivisti.

Vapaavuori kuvasi suomalaista asenneilmasatoa vertauksella, jonka hän kertoi kuulleensa nimenomaan Oreckilta joitain vuosia sitten.

– Oreck oli tullut Suomeen ja huomasi, että Stokkalla on Hullut Päivät. Hän innostui siitä, mutta kun hän katsoi sitä kokonaisuutta, hän näki valtavan eron Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Jos Yhdysvalloissa olisi tavaratalo, jossa on Hullujen Päivien kaltainen menestystuote, se synnyttäisi ympärilleen valtavan pöhinän. Siellä ei olisi yrittäjää, joka ei pystyttäisi jotain myyntikojua Stokkan ympärille. Kaikki ottaisivat ilon irti siitä, että jollakin tavaratalolla tuote, joka saa paljon ihmisiä markkinoille.

– Suomessa ei tapahdu mitään pöhinää. Kaikki katsovat sivusta, joko vahingoniloisina, jos menee huonosti, tai kateellisena, jos menee hyvin. Ei nähdä sitä mahdollisuutta ja tämä kuvaa minusta hyvin sitä asenteellista eroa. Amerikkalaiset näkevät jokaisessa tilanteessa mahdollisuuden myydä jotakin, Vapaavuori sanoi.

Oreck sanoi nähneensä Suomessa paljon myönteistä kehitystä viime vuosina, erityisesti nuorissa.

– Aikaisemmin nuoret yrittäjät katselivat kengänkärkiään, kun he tulivat esittäytymään. Nyt he seisovat selkä suorassa ja katsovat silmiin ja ovat itsevarmoja, Oreck kuvasi.

”Kannustakaa nuoria”

Oreck totesi ehkä hieman yllättäen, että Suomi on paljon perhekeskeisempi maa kuin Yhdysvallat.

– Täällä perhe menee yhdessä mökille. Yhdysvalloissa riittää, kun kokoonnutaan kerran vuodessa yhteen kiitospäivänä. Yhdysvalloissa emotionaalista tukea haetaan muulta.

Ehkä myös tästä syystä hän heitti suomalaisille kovan johtajuushaasteen, kun johtamisestakin Onko johdossa vika? Silmät auki ja fokus tulevaisuuteen -otsikoidussa keskustelussa puhuttiin.

– Näen mahdollisuuden johtajuuteen myös täällä. Miten vanhemmat tai isovanhemmat voivat vapauttaa nuoret menestykseen. Usein nuoret kääntyvät vanhempien ja isovanhempien puoleen ja hakevat sieltä hyväksyntää. Juuri nämä henkilöt voivat olla vahvempia kuin mikä tahansa poliittinen johtaja.

– Tärkeää on, että kaikki vanhemmat ja isovanhemmat kannustavat nuoria, myös silloin, jos tulee epäonnistumisia, Oreck neuvoi

Lenita Airisto myönsi asian olleen omalla kohdallaan juuri näin.

– Tyttärelle isän tuki on kaikkein tärkein. Muistan kun lapsena, muut morkkasivat minua, ja mietin pärjäänkö vai en, niin isä sanoi aina, että ”isä tietää, että sinä pärjäät.” Sen jälkeen jos joku tuli ja yritti kävellä minun yli, niin sanoin, että painu helvettiin!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. 6

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. Näytä lisää