Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toivo hellekesästä ei ole ohi – uusi ennuste lupaa rajua käännettä

Pitkän aikavälin yhdysvaltalaisennuste näyttää, että Suomen koleassa kesässä voi pian tapahtua käänne.
Kuluva kesä on ollut Suomessa harvinaisen kolea ja sateinen. Hellepäiviä on ollut tähän mennessä vaivaiset neljä.

Tällä viikolla etelästä saapuva helteinen ilmamassa vyöryy Viroon asti. Vaikka Suomenkin tilanne näytti aluksi lupaavammalta, sittemmin selvisi, että Suomeen hellettä eli yli 25 asteen lämpöä on vielä nyt turha odottaa.

Tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole täysin toivoton, paljastaa Forecan meteorologi Riikka Lahtinen. Hartaasti odotettu käänne näyttäisi tapahtuvan vihdoin elokuun alussa.

– Erään yhdysvaltalaisen säämallin mukaan korkeapaine pääsisi vihdoin Suomeen asti elokuun alkupuolella. Tämä tietäisi hellettä myös meille, Lahtinen kertoo tutkiessaan säämalleja, joita meteorologit hyödyntävät työssään.

Korkea- ja matalapaineiden reitit ratkaisevat

Säätä on vaikea ennustaa pitkän ajan päähän, mutta jo nyt tiedetään, mitkä asiat lopulta ratkaisevat loppukesän sään.

Ilmatieteen laitoksen meteorologin Eerik Saarikallen mukaan helteen syntymiselle ei ole olemassa vain yhtä tapaa. Ratkaisu piilee ennen kaikkea korkea- ja matalapaineiden reiteissä sekä Suomeen vaikuttavien ilmavirtausten suunnissa.

– Helletilanne voi syntyä esimerkiksi siten, että Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Atlantilla vaikuttavasta kylmästä ilmamassasta valahtaa annos kylmää ilmaa etelään, jolloin tämä annos kuroutuu omaksi matalapaineekseen.

Näin idän ja kaakon suunnalta puhaltava ilmavirtaus tuo tilalle helteistä ilmamassaa.

– Kaakosta tuleva ilma on lämmintä ja kosteaa sekä otollista rajuilmoille, Saarikalle kertoo.

Paras olisi sulkukorkeapaine

Helteet voivat saapua Suomeen myös Lounais-Venäjän ja Ukrainan seutuvilla lämminneiden ilmamassojen mukana. Joskus helteen syntymiseksi riittää se, että matalapaine Suomen yllä heikkenee ja korkeapaine vahvistuu.

– Näin ilma lämpenee paikallaan, Saarikalle selvittää.

Lomailijoille se kaikkein toivotuin lomasää saadaan, kun Suomen päälle parkkeeraa laaja aurinkoinen korkeapaine. Tällöin puhutaan sulkukorkeapaineesta, joka syntyy, kun yläilmakehässä virtaus muodostaa painekentän.

– Tällöin helteestä tulee pitkäaikaisempi kuin yleensä. Yleensä korkeapaine ei kuitenkaan meinaa päästä tänne, joten se on sattumasta kiinni, muistuttaa Forecan Lahtinen.

Ei vielä tällä viikolla

Vielä tällä viikolla hellerajat eivät Suomessa pauku.

Huomisesta povataan aurinkoista päivää maan etelä- ja kaakkoisosiin, ja lämpötilat voivat liikkua silloin parhaimmillaan lähellä hellelukemia, noin 23 asteessa.

Vaikka tiistaina on etelässä ja Kaakkois-Suomessa lämmintä, Lapissa elohopea voi sen sijaan laskea jopa 12 asteeseen.

– Hellerajojen rikkoutuminen ei ole Suomessa mahdollista alkavalla viikolla, Lahtinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää