Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Fennovoima sanoutui irti hallitusvaikuttajan kytkösepäilyistä

Fennovoima
Österbottens Tidning: Hallituksen varajäsen kytkettiin Bulgarian "energiamafiaan”.
Energiayhtiö Fennovoima kiistää olleensa tietoinen hallituksensa varajäsenen väitetyistä yhteyksistä korruptiosta syytettyyn bulgarialaisyrittäjään. Fennovoima sanoo ÖsterbottensTidning-lehden esiin nostamien epäilyjen tulleen sille yllätyksenä.

– Emme ole olleet tietoisia tällaisista. Koko asia ei oikeastaan liity (voimala)hankkeeseemme millään tavalla. Jos hallituksen varajäsentä tai hänen edustamaansa yhtiötä kohtaan on jotain epäilyksiä, niin mehän emme edes tiedä, ovatko ne totta, kertoi Fennovoiman tiedottaja Heli Nikula STT:lle tiistaina.

ÖsterbottensTidning-lehti kertoi maanantai-iltana, että Wikileaks-sivustolle vuodettu asiakirja yhdistää Fennovoiman hallituksen varajäsenen Djurica Tankosicin Bulgarian korruptoituneeseen "energiamafiaan".

Lehden lainaamassa asiakirjassa vuodelta 2006 Yhdysvaltojen Sofian-suurlähetystö toteaa, että Tankosicilla ja hänen edustamallaan WorleyParsons -yhtiöllä on ollut läheiset suhteet vaikutusvaltaiseen yritysjohtajaan Bogomil Mancheviin. Wikileaksin mukaan Tankosic ja Manchev ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Bulgariassa.

Bulgarialaismedian mukaan Manchevia on syytetty väärinkäytöksistä Venäjän valtiollisen ydinvoimayhtiö Rosatomin kuopatussa Bulgarian ydinvoimalahankkeessa. Sofia Globe -lehti kertoi vuonna 2013, että epäiltynä on ollut myös eräs WorleyParsons -yhtiön johtajista, mutta häntä vastaan ei nostettu syytteitä.

"Juttu on vuosia vanha"

Djurica Tankosic on ollut aiemmin Fennovoiman hallituksen varsinainen jäsen, nyt hän on varajäsenenä. Tankosic on myös energia-alan konsulttipalveluja tarjoavan WorleyParsonsin kansainvälisen ydinvoimaosaston johtaja.

WorleyParsons teki kesäkuun lopussa sopimuksen Rosatomin suomalaisen tytäryhtiön Raos Projectin kanssa Fennovoiman Pyhäjoen voimalahankkeesta. Konsulttiyhtiö auttaa kokoamaan voimalan rakentamislupaan tarvittavia aineistoja.

Rosatom on Fennovoima-hankkeen laitostoimittaja ja osaomistaja.

Fennovoiman tiedottaja Heli Nikula korosti STT:lle ettei Fennovoima ole itse sopimussuhteessa konsulttiyhtiö WorleyParsonsiin, eikä yhtiö ota kantaa Bulgarian tapahtumiin. Fennovoiman viestintä ei kommentoi sitä, aikooko yhtiö selvittää Tankosiciin liittyviä väitteitä.

– On hyvä huomata, että juttu on vuosia vanha, sanoi viestintäjohtaja Maira Kettunen.

STT ei tavoittanut Fennovoiman toimitusjohtajaa Toni Hemminkiä eikä Rosatomin edustajia kommentoimaan uutista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  3. 3

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

  6. 6

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  7. 7

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  8. 8

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  9. 9

    Oikaisu: David A. Baltonia ei ole nimitetty Yhdysvaltain uudeksi Suomen suurlähettilääksi

  10. 10

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  7. 7

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  8. 8

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  3. 3

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

  6. Näytä lisää