Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomi ja Ruotsi samassa ”kylmäkuplassa”

Myös länsinaapurissa on surkuteltu tänä kesänä ennätyksellisen viileää säätä, kun samaan aikaan Keski- ja Etelä-Euroopassa on paistateltu kaikkien aikojen helteessä.
Svenska Dagbladetin haastatteleman meteorologin mukaan Ruotsi onkin suorastaan juuttunut ”kylmäkuplaan”.

Lehden mukaan Uumajan kanssa samoilla korkeuksilla sijaitsevalla Åselen mittauspisteellä rikottiin tiistainvastaisena yönä jopa kylmyysennätys, kun elohopea painui 0,8 asteen verran pakkasen puolelle.

– On on epätavallista, että lämpötila laskee pakkaselle kesäkuukausien aikana, kommentoi meteorologi Emil Björck, jonka mukaan Ruotsi kärsii ”kylmän ilman kuplasta”, jossa päivät ja yöt ovat selkeitä, jolloin lämpö haihtuu ilmakehään.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila sanoo Ilta-Sanomille, ettei ruotsalaisten ”kylmäkupla” ole lainkaan tuulesta temmattu toteamus. Hutilan mukaan Suomi on ollut tämän kesän ajan Ruotsin kanssa samassa kuplassa.

– Kun Nasa teki kartan kesäkuun keskilämpötiloista, oli suuressa osassa maailmaa tavallista lämpimämpää. Pohjoismaat olivat niitä harvoja paikkoja, joissa oli kesäkuussa tavallista kylmempää, Hutila valottaa.

Yöpakkasia Suomessa ei sentään ole tällä viikolla mitattu.

– Ruotsissa korkeuseroja on enemmän, joten esimerkiksi tunturien laaksoissa voi hyvinkin olla viileämpää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää