Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sateet ovat ryöpyttäneet tänään Suomea – Meteorologi: ”Kyllähän tämä on paljon”

Sää
Kumisaappaille on ollut tänään käyttöä maan etelä- ja keskiosissa.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eero Ojala kertoo, että eniten vettä on tänään saanut niskaansa Parainen. Siellä vettä on satanut 41 millimetriä.

Myöskään Ahvenanmaalla ei säästytty runsailta sateilta, sillä siellä vettä on satanut 32 mm.

Ojalan mukaan tällaiset sade määrät eivät ole tavallisia heinäkuussa.

– Sitä vettä siinä 41 millissä kyllä riittää.

– Kyllähän tämä on paljon, Ojala sanoo.

Ojalan mukaan heinäkuun sademäärä on yleensä keskimäärin 70 mm.

– Joskus vesi sataa tasaisesti monena päivänä, joskus koko määrä yhdessä päivässä.

IS:n sadetutkan mukaan poutaisinta on ollut Pohjois-Suomessa, jossa on säästytty kuivin jaloin.

Sadetutkan mukaan sadealue on liikkunut koko ajan pohjoisemmaksi ja iltaa kohti sateet heikkenevät entisestään. Suomen itäpuolella kulkee kuitenkin raju ukkosrintama.

Oheisella videolla Helsingin Sanomien meteorologi Anniina Törmä kertoo tuoreimman sääennusteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. 6

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. Näytä lisää