Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Muhoksen perhekodissa alkoi kriisityö: ”Iso järkytys ja shokki”

Muhoksen perhekotisurma
Pohjolakodin perhekodissa tapahtuneen työntekijän surman jälkeen koulukodissa aloitettiin heti kriisityö.
Pohjolakodin perhekodissa tapahtuneen työntekijän surman jälkeen koulukodissa aloitettiin heti kriisityö.

– Vaikka väkivallan uhka on meillä läsnä, tämä oli meille iso järkytys ja shokki. Olemme käsitelleet asioita yhdessä työntekijöiden ja koulukodissa asuvien nuorten kanssa, Pohjolakodin johtaja Kati Lehtola kertoo.

Kriisityö jatkuu vielä muutamia viikkoja, sillä ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla.

– Monella työntekijällä ajatuksiin hiipi luonnollisesti se, että teemmekö me työtämme henkemme uhalla. Nuoret taas reagoivat monella eri tavalla, koska heillä on erilaista traumaattista taustaa. Nyt on tärkeää koettaa saada kaikille – myös nuorten vanhemmille ja työntekijöiden lapsille - turvallisuuden tunne takaisin, Lehtola painottaa.

Pohjolakodin yhdessä perhekodissa surmattiin varhain lauantaiaamuna kokenut 58-vuotias työntekijä. Epäillyt tekijät pakenivat teon jälkeen perhekodin autolla. Heidät otettiin kiinni myöhemmin yöllä Kuopiosta. Epäillyt ovat alaikäisiä, mutta kuitenkin yli 15-vuotiaita.

Poliisi tutkii tapausta murhana.

– Tutkinnassa on selvinnyt että ainakin joku, tai jotkut asiat, teossa täyttävät tässä vaiheessa murhan tunnusmerkit – vakaan harkinnan tai erityisen raakuuden, tutkinnanjohtaja Petri Savela Oulun rikospoliisista totesi lauantaina.

Tapausten kulkua selvitettiin sunnuntainakin, mutta poliisi tiedottaa asiasta vasta arkena.

Nuorten Ystävät Ry:n Pohjolakoti on koulukoti, johon on sijoitettu vajaa 50 moniongelmaista, vaikeista oloista tulevaa nuorta. 16-17-vuotiaat nuoret käyvät asuvat perhekodeissa koulukodin alueella. Lastensuojelun keskuksessa pyritään kasvattamaan ja tukemaan nuorta niin, että hän saisi elämänsä muuttumaan.

Huom! Otsikko päivitetty kello 18.44.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    BBC: Piispan vihkiminen päättyi katastrofiin Nigeriassa – ainakin 60 kuoli

  9. 9

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää