Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Muistatko tämän 90-luvulta? - Topless oli aito lama-ilmiö

Tuoko topless-parturi takaisin 90-luvun unohdetun ilmiön?
Harva ilmiö muistuttaa 90-luvun alusta samaan tapaan kuin topless-baarit. Tampereelle avataan tänä vuonna topless-parturi ja hankkeen puuhamiehet haaveilevat useammasta toimipisteestä ympäri maata.

Topless-ilmiö syntyi Oulussa 1991 ja levisi sieltä pikkuhiljaa ympäri maan. Toplessiä olivat edeltäneet 60-luvulla korpimotelleihin ilmestyneet stripparit ja 70-luvun puputytöt.

Marraskuussa 1993 uutisoitiin, että tamperelaiset yrittäjät olivat vähällä perustaa Tampereelle Suomen ensimmäisen topless-parturin. He pistivät tuolloin ilmoituksen parturin paikasta ilmaisilmoituslehteen. Hanke kuitenkin kuihtui.

Suomalaisiin ravintoloihin ilmestyneet topless-tytöt synnyttivät Iisalmessa ensimmäisen vakavan ay-kiistelyn, uutisoitiin huhtikuussa 1992. Kohu alkoi, kun 40-vuotias naistarjoilija kieltäytyi työskentelemästä Iisalmen Seurahuoneella topless-tyttöjen kanssa.

Eri puolille maata ja etenkin pääkaupunkiseudulle syntyi kuin sieniä sateella ravintoloita, joissa kaljaa kantoivat paljasrintaiset tarjoilijat. 1994 asia kuohutti eduskuntaakin. Kansanedustajat kiistelivät siitä, esiintyvätkö tarjoilijat vapaaehtoisesti rinnat paljaina vai pitäisikö lainsäätäjän puuttua topless-tyttöjen työoloihin.

Vuonna 2010 Sirkka-niminen lukija muisteli IS:n palstalla omien sanojensa mukaan ”lama-ysärin järkyttävintä villitystä”.

– Jopa työvoimatoimistossa tarjottiin työttömille plus miinus 30-vuotiaille naisille paikkaa topless-tarjoilijana, Sirkka kirjoitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    3. 3

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    6. 6

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    7. 7

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    8. 8

      Harvinainen yhteisesiintyminen: Juha Tapio saapui Linnaan Raija-vaimonsa kanssa – hyvin tyköistuva iltapuku

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kirkon edustajat aloittivat toisen kättelyn

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    3. 3

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    6. Näytä lisää