Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kerrostaloasunnossa syttyi uhkaava tulipalo Oulussa

Tulipalo
Asukas ei ollut asunnossaan palokunnan tullessa paikalle.
Tuli tuhosi kolmikerroksisen kerrostalon yksiön parvekkeen Oulussa Järvitiellä keskiviikkona illalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kymmeneltä illalla.

Oulun-Koillismaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Hannu Timonen kertoi IS:lle keskiviikkona illalla yhdentoista aikaan, että palo sai alkunsa asunnon parvekkeelta. Syttymissyystä ei ole tarkempaa tietoa.

Asunto kärsi pahoja palovahinkoja. Suurimmat vahingot kärsi asunnon parveke. Timosen mukaan asunnossa ei pysty ainakaan hetkeen asumaan, sillä asunnossa pitää tehdä jonkin verran remonttia tulipalon takia.

Asunnon asukas ei ollut Timosen mukaan paikalla palokunnan saapuessa paikalle.

Päivystävän palomestarin mukaan palo oli vaarassa levitä ylimmässä kerroksessa olevaan asuntoon. Palokunta sai kuitenkin sammutettua palon ennen sen leviämistä.

Naapuriasuntojen asukkaita ei jouduttu Timosen mukaan evakuoimaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

  4. 4

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  5. 5

    Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  9. 9

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  10. 10

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

  4. 4

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  5. 5

    Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

  6. Näytä lisää