Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mitä tapahtuu pohjoisnavan yllä – näinkö helle vyöryy Suomeen?

Kesäkeli: Peräti kolmen eri laitoksen tuoreet ennusteet näyttävät, että sää lämpenee ensi viikolla.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen kuukausiennuste ennakoi Suomeen suursäätilan muutosta ja korkeapainetta elokuuksi. Tämä tietäisi lämpeneviä ilmoja, joita on muutamaa hellepäivää lukuun ottamatta odoteltu pitkään.

Esimerkiksi sääpalvelu Accuweather lupaa maan etelä- ja keskiosiin 22–23 asteen lämpötiloja.

Forecan meteorologi Juha Föhr povasi eilen IS:lle, että hellerajan rikkominenkin olisi loppuviikosta mahdollista.

– On mahdollista, että on muutaman asteen lämpimämpää kuin nyt. 22–23 astetta ei ole utopiaa, ja voi olla, että tulee lämpimämpääkin. Lähelle 25 astetta voidaan päästä, mutta vielä ei kuitenkaan kannata toivoa liikoja, Föhr muistutti.

Ratkaisevaa käännettä odotetaan pohjoisnavalta

Pohjois-Atlantin ja Skandinavian yllä vaikuttaa tällä hetkellä massiivinen matalapaine, joka on pitänyt sään koleana jo pitkään.

Viikonvaihteessa ja ensi viikon alussa kyseinen matalapaine yrittää kuitenkin vihdoin väistyä Suomen itä- ja koillispuolelle. Mikäli näin käy, kauan kaivattu korkeapaine pääsisi tuomaan lämmintä ilmaa tilalle myös meille.

Korkeapaineen on mahdollista lähestyä Suomea kahdesta suunnasta: Keski-Euroopasta sekä Suomen pohjoispuolelta.

–Lähellä pohjoisnapaa on ollut jo pidemmän aikaa korkeapaine. Nyt se yrittää vahvistua pohjoisnavalta etelään ja yhtyä Keski-Euroopan korkeapaineeseen. Jos näin tapahtuu, se katkaisisi vihdoin ja viimein pitkään jatkuneen matalapaineiden reitin, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henri Nyman.

Nymanin mukaan merkittävin tekijä Suomen sään kehittymisen kannalta ovat juuri pohjoisnavan matalapaineen liikkeet. Tilanne kuitenkin vaihtelee hyvin voimakkaasti jatkuvasti.

–Kaikki riippuu siitä, miten pohjoisnavan matalapaine käyttäytyy, että työntääkö se korkeapainetta meitä kohti vai ei. Käytännössä tämä riippuu täysin sattumasta, Nyman sanoo.

Sulkukorkeapaine toisi parhaan sään

Useimmissa viime päivinä tehdyistä ennustuksissa arvioidaan, että korkeapaine alkaisi vahvistua myös Suomessa.

–Näin Suomeen olisi mahdollista muodostua kesäinen ja vahva sulkukorkeapaine, Nyman sanoo.

Sulkukorkeapaine syntyy, kun yläilmakehässä virtaus muodostaa painekentän.

Lomailijoille se tarkoittaisi kaikkein toivotuinta lomasäätä, sillä sulkukorkeapaine tarkoittaa laajaa ja aurinkoista korkeapainetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    2. 2

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    3. 3

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    4. 4

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    7. 7

      Sami Hyypiän lumoavan kaunis Susanna-vaimo pukeutui trendiasuun – asiantuntija: ”Olisin toivonut rohkeampaa valintaa”

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Robin saapunut Presidentinlinnaan

    10. 10

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    2. 2

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    3. 3

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    4. 4

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. Näytä lisää