Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Panssarilaivat suojasivat, kun Suomi miehitti Ahvenanmaan pikavauhtia kesällä 1941

AHVENANMAA
Molemmat panssarilaivat ottivat osaa operaatio Kilpapurjehdukseen, joka toteutettiin juuri ennen jatkosodan syttymistä.
Kesäkuun 22. päivä 1941 jäi sotahistoriaan: Saksa aloitti silloin operaatio Barbarossan, massiivisen hyökkäyksen Neuvostoliittoon.

Jatkosotaan valmistautunut Suomi teki samana päivän strategisen sotaliikkeen, joka on jäänyt Barbarossaa paljon vähemmän tunnetuksi. Suomalaiset miehittivät Ahvenanmaan vahvoin joukoin ja aloittivat saariston linnoittamisen. Ahvenanmaa päätettiin militarisoida, sillä sotilasjohto varautui Neuvostoliiton yritykseen ottaa saaristo haltuunsa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) sanoi torstaina Lännen Medialle, että Suomi on kiinnittänyt liian vähän huomiota Ahvenanmaan puolustukseen Itämeren muuttuneessa sotilaspoliittisessa tilanteessa. Sotilasasiantuntijoiden mukaan Venäjä pyrkisi ottamaan Ahvenanmaan ja Ruotsille kuuluvan Gotlannin hallintaansa, jos Itämerellä tai Baltiassa syttyisi aseellinen konflikti.

Juuri tähän Suomi oli varautunut, kun välirauhan aika oli käymässä vähiin kesäkuussa 1941.

Käskyt operaatio Kilpapurjehduksesta annettiin 19. kesäkuuta. Laivasto-osasto lähti Turusta liikkeelle varhain 22. päivän aamuna, ja vuorokauden kuluessa Maarianhaminaan saapui parisenkymmentä eri kokoista kuljetusalusta.

Molemmat panssarilaivat, Väinämöinen ja Ilmarinen, suojasivat saattuetta. Mukana oli myös kolme tykkivenettä.

Laivoissa oli yhteensä noin 5 000 sotilasta: muun muassa rannikkoprikaati ja kevyt kenttätykistörykmentti, jossa oli 69 tykkiä.

Neuvostoliitto oli asettanut Itämeren laivastonsa valmiustilaan edellisenä päivänä, mutta se ei ehtinyt reagoida operaatio Kilpapurjehdukseen. Neuvostolaivastolla oli jo edellisenä vuonna tehty valmis suunnitelma Ahvenanmaan miehittämiseksi noin 20 000 sotilaan voimin.

Suomalaissaattue joutui ainoastaan tehottomaksi jääneen ilmapommituksen kohteeksi Sottungan kohdalla, vaikka Suomi ja Neuvostoliitto eivät olleet sotatilassa.

Jatkosodassa Ahvenanmaa ei joutunut hyökkäysten kohteeksi. Sodan kuluessa joukkoja siirrettiin vähitellen pois saaristosta, joka demilitarisoitiin uudelleen välirauhansopimuksen tultua voimaan syyskuussa 1944.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    6. 6

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    10. 10

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    6. Näytä lisää