Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stockmannin myymäläetsivä paljastaa erikoisimmat myymälävarkaudet – ”Se on ehkä käsittämättömin tapaus”

Lähes 20 vuotta myymäläetsivänä toiminut Antto Terras kertoo, mikä tapaus on jäänyt erityisen hyvin mieleen.
Antto Terras on työskennellyt Stockmannin myymäläetsivänä 18 vuoden ajan. Tuohon aikaan mahtuu useita erikoisempia tapauksia, esimerkiksi kalliisiin hajuvesiin mieltynyt suurlähettiläs.

– Kahtena päivänä peräkkäin useita varasti pakkauksia Diorin hajuvettä. Ei uskonut kerrasta vaan tuli seuraavana päivänä takaisin, kiinni jääden tietysti, Terras muistelee.

Erityisen hyvin mieleen on painunut myös se, kun kokonainen jalkapallomaajoukkue jäi kiinni myymälävarkaudesta.

– Lukuun ottamatta maalivahtia, joka oli jäänyt aiemmin jo kiinni Anttilassa. Siellä oli urheilutossua, paitaa, mikä nyt urheilevaa ihmistä kiinnostaa. Se on ehkä käsittämättömin tapaus.

Terras kertoo kokemuksistaan myymäläetsivänä reilun viikon kuluttua julkaistavassa kirjassaan Stockmann Yard - myymäläetsivän muistelmat.

”Kaikkea varastetaan, kaikki käy”

Stockmannista erikoisen ympäristön tekee se, että kaupasta on mahdollista varastaa kymmenien tuhansien eurojen edestä tavaraa. Kun takilla voi olla hintaa yli tuhat euroa, ei takkeja tarvitse viedä kovinkaan montaa, ennen kuin saaliin arvo hipoo 10 000 euroa.

Terraksen mukaan myymälävarkailla on useita eri keinoja anastaa tavaroita.

– On magneetteja, on pihdit, millä irrotetaan, on foliolla vuoratut kassit. On viskipullojen metalliset kotelot, jonne sullomalla saa untuvatakin mahtumaan eikä se portti silloin piippaa, sillä metalli estää sen. Sitten on päälle pukijoita. Kaikkein röyhkeimmät lähtevät suoraan juoksemaan, mutta ei Helsingin keskustassa siinä kauas ehdi, ennen kuin joku löytää, Terras luettelee.

Välillä myymälävaras on vanha tuttu, joka on jäänyt kiinni useita kertoja aiemmin. Terraksen mukaan ammattivarkaat eivät tekojaan selittele, vaan palaavat takaisin seuraavana päivänä kokeilemaan uudestaan onneaan.

– Ainoa, mitä ei varasteta on joku runokirja tai sellainen. Kaikkea varastetaan, kaikki käy.

Stockmann on tietoinen julkaistavasta kirjasta, muttei kommentoi kirjan esittämiä tietoja mitenkään, kertoo viestintäjohtaja Nora Malin.

– Meidän näkökulmastamme kyseessä on yksityishenkilön kirjoittama, fiktiivinen romaani.

Asiasta ovat aiemmin uutisoineet muun muassa Yle ja Image.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

  3. 3

    Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

  4. 4

    Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

  5. 5

    Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

  6. 6

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  7. 7

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  8. 8

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  9. 9

    Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

  10. 10

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

  3. 3

    Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

  4. 4

    Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

  5. 5

    Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

  6. Näytä lisää