Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Immonen SVL:stä: ”En tunne sen vertaa, että voisin ottaa asiantuntevasti kantaa”

Kansanedustaja Olli Immonen aiheutti kesäkuussa kohun julkaisemalla Facebookissa ryhmäkuvan, jossa poseerasi myös Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoittaa tuoreessa Facebook-päivityksessään, että useat tahot ovat vaatineet häntä irtisanoutumaan Suomen vastarintaliikkeestä. Immonen ei kuitenkaan ota asiaan kantaa.

– En tunne kyseistä järjestöä tai sen toimintaa sen vertaa, että voisin ottaa siihen asiantuntevasti kantaa. Väkivaltaa en hyväksy missään muodossa, ja tämän itsestäänselvyyden olen todennut jo hyvän aikaa sitten, Immonen kirjoittaa.

Immonen kertoo suojelupoliisin selvittävän uhkauksia, joita kansanedustaja ja hänen lähipiirinsä ovat saaneet. Immonen kutsuu viime päivien kohua ”tarkoituksellisesti kyhätyksi”.

– Mikäli tämän keinotekoisen kohun vuoksi minä tai läheiseni sattuisivat joutumaan väkivallan tai häirinnän uhriksi, on arvioitava valtamedian roolia ja menettelytapoja kyseisessä tapauksessa kansankiihottajana, Immonen kirjoittaa.

Immonen herätti kohua kesäkuussa julkaisemalla ryhmäkuvan, jossa poseerasi myös SVL:n jäseniä. Kuva oli otettu Suomen Sisun ja verkkolehti Sarastuksen järjestämässä Eugen Schaumanin muistotilaisuudessa.

Jyväskylässä äärioikeistolaisen järjestön Suomen vastarintaliikkeen (SVL) mielenosoitukseen osallistuneet uusnatsit pahoinpitelivät kolme ihmistä lauantaina. Yksi uhreista oli niin sanotun Jyväskylän kirjastopuukotuksen uhri.

Perussuomalaisten puoluejohto on tuominnut SVL:n toimet Jyväskylässä. Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkilan (ps) mukaan perussuomalaisten pitäisi antaa lähtöpassit niille, jotka osoittavat tukea Suomen Vastarintaliikkeelle. Turkkila ei kuitenkaan yksilöinyt viestiään.

– Se koskee kaikkia. Ihan siis asemaan katsomatta. Nämä ovat niin järeässä ristiriidassa. Ei voi olla mitään yhteistyötä, jota näkisin, mitä kukaan voisi harjoittaa, Turkkila totesi IS:lle sunnuntaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Hattu aiheutti operaation Helsingin keskustassa – sukeltajat työskentelevät parhaillaan kanavassa

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  8. 8

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  9. 9

    Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

  10. 10

    Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Hattu aiheutti operaation Helsingin keskustassa – sukeltajat työskentelevät parhaillaan kanavassa

  6. Näytä lisää