Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaarallisen voimakkaat ukkoset iskevät Suomeen lauantaina

Sää
Suomeen on odotettavissa voimakkaita ukkospuuskia lauantain aikana.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Pauliina Kuokan mukaan tuulennopeus voi paikoin ylittää 15 metriä sekunnissa. Voimakkaimpia puuskia ja niiden yhteydessä esiintyvää tuulennopeutta on vaikea ennustaa tarkasti.

– Kaikkein voimakkaimmat puuskat osuvat Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueille sekä Pohjois-Pohjanmaan sisäosiin. Näissä voimakkaimman tuulen nopeudeksi on arvioitu vähintään 15 metriä sekunnissa. Yksittäisten puuskien yhteydessä nopeus voi olla suurempikin.

Voimakkaat puuskat saattavat aiheuttaa tuhoa metsäalueilla, sillä ne voivat kaataa puita. Myös aineelliset vahingot ovat mahdollisia.

Ilmatieteen laitos twiittasi perjantaina, että lauantaina voi maan keskivaiheilla esiintyä vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia.

Jos twiitti ei näy alla, katso se täältä.

– Aina, kun sellainen puuska osuu kohdalle, puiden kaatuminen on mahdollista. Jos tuulenpuuska kaataa puun pihapiiristä, se voi kaatua esimerkiksi auton tai talon päälle ja aiheuttaa vahinkoa, Kuokka sanoo.

Kuokan mukaan suurin vahinko rajujen ukkospuuskien yhteydessä tulee kaatuneista puista.

– Sitten on tietenkin mahdollista, että voimakas tuuli saattaa lennättää joitain maassa olevia esineitä.

Ilmatieteen laitoksen antama puuskavaroitus kattaa myös Itä-Suomen alueen. Etelä-Suomi, Länsi-Suomi ja Lappi eivät ennusteen mukaan kuulu riskialueisiin, mutta yksittäiset lievemmät puuskat ovat mahdollisia myös näillä alueilla.

Yllä oleva salamointivideo on kuvattu heinäkuun alussa Äänekoskella.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. 6

      Kuvat julki: Näitä miehiä poliisi etsii Kim Jong-unin velipuolen salamurhaan liittyen

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. Näytä lisää