Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Niko vältti turman Powerparkissa täpärästi: ”Alkoi kuulua kauhea ryminä ja huuto”

Power Truck Show’ta katsomassa ollut Niko Takala lähti kävelemään pois monsteriautonäytöksestä juuri oikeaan aikaan.
Alahärmän Powerparkissa sattui tänään surullinen onnettomuus, kun yksi Monster-auton renkaista irtosi Power Truck Show’ssa. Rengas pomppi vauhdilla yleisön sekaan.

Onnettomuudessa loukkaantui vakavasti kuusi henkilöä, joista kaksi on lapsia. Yksi loukkaantuneista aikuisista oli lasten isä. Lisäksi yksi henkilö sai lievempiä vammoja. Pohjanmaan poliisista ei kerrottu lauantai-iltana uhrien voinnista tarkempaa tietoa.

Monster-autojen näytöstä juuri ennen onnettomuutta katsomassa ollut Niko Takala vältti onnettomuuden, koska hän päätti aivan sattumalta lähteä kävelemään pois tapahtumapaikalta juuri oikealla hetkellä.

– Jos olisi puoli minuuttia myöhemmin lähtenyt kävelemään poispäin, olisi varmasti osunut. Lähdin alle minuuttia ennen liikkumaan siitä, mihin rengas loppujen lopuksi pomppasi pakettiauton katolta, Takala kertoo Ilta-Sanomille.

Hän sanoo lähteneensä pois, kun autojen katselu ei enää huvittanut, eikä huomannut ollenkaan, kun rengas irtosi autosta.

– Alkoi kuulua kauhea ryminä ja huuto. Käännyin ympäri ja näin, kun ihmisiä juoksi pois päin ja rengas pomppasi auton katolta rekan nokkaan. Siinä oli lastenvaunut, mutta vaunuissa ei ollut ketään, kertoo Takala, joka ehti havaita, että maahan jäivät makaamaan aikuinen mies ja nainen.

– Näin, että kaksi ihmistä makaa maassa. Porukka rupesi huutamaan. Saman tien paikalla oli ihmisiä tarkastamassa, ovatko he kunnossa ja mitä on sattunut.

Molemmat pystyivät Takalan mukaan valittelemaan, että kipeää tekee. Toinen pystyi myös nostamaan päätään ja toinen heiluttamaan kättään. Takala ei kuitenkaan luonnehtisi tilanteen aiheuttaneen paniikkia.

– Kyllä siellä porukka itki ja pyöri ympyrää. Ihmiset eivät kuitenkaan juosseet ja pomppineet ympäriinsä miten sattuu. Järjestyksenvalvojat ottivat tilanteen hienosti haltuun ja ohjasivat porukkaa siirtymään pois paikalta ja käskivät ettei tapahtumapaikan suuntaan saa tulla.

Hän kertoo jääneensä vielä hetkeksi aikaa tapahtuma-alueelle. Ilmapiiri oli hänen mukaansa järkyttynyt, mutta kuitenkin varsin rauhallinen. Onnettomuus herätti kovasti keskustelua.

– Ihmiset arvuuttelivat montako on loukkaantunut ja onko joku kuollut. Ne jotka eivät olleet tapahtumapaikalla, ihmettelivät, mitä on sattunut ja miten näin on päässyt käymään.

Takala sanoo, että tapahtuma oli sujunut hyvin, mutta hänen mielestään Monster-autojen stunttialue näytti turhan pieneltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    9. 9

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    10. 10

      NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää