Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Porrasauto törmäsi Ryanairin koneeseen Tampereella – Espanjan-lento kahdeksan tuntia myöhässä

Tampere
Lentokone oli laskeutunut Tampereelle, kun porrasauto kolahti lentokoneen kylkeen.
Kun Ryanairin lento saapui aamulla Espanjan Malagasta Tampereelle, porrasauto kolahti toistaiseksi tuntemattomasta syystä koneen kylkeen. Saman koneen piti lähteä puolilta päivin Tampereelta Malagaan, mutta teknisen tarkastuksen vuoksi 155 matkustajan matka viivästyy nyt lähes kahdeksalla tunnilla.

– Koneeseen syntyi pieni jälki. Epäillään, että porrasautossa oli tekninen häiriö, mutta sen syytä nyt selvitellään. Tällaisissa tapauksissa turvallisuusmääräyksien mukaan koneelle lentomekaanikkojen täytyy suorittaa tekninen tarkastus, kertoo Airpron viestintäpäällikkö Jari Suvanto.

Lennon arvioitu lähtemisaika on nyt kello kahdeksalta illalla, kun matkustajien piti alun perin päästä matkaan kello 12.15.

– On myös mahdollista, että lentomiehistön työaika umpeutuu ja yhtiö joutuu hankkimaan uuden miehistön, kertoo Finavian viestintäpäällikkö Annika Kåla.

Koneen lähtöön asti matkustajat joutuvat odottamaan Tampereen-Pirkkalan lentoaseman terminaalissa.

– Heille on annettu hyvityskuponkeja, Kåla sanoo.

Hyvityskupongeilla matkustajat voivat ostaa Tampereen lentokentältä ruokaa ja juomaa.

– Pahoittelemme totta kai matkustajille vaivaa. Tällainen viivästyminen ei ole kenellekään kivaa. Mutta lentoturvallisuus on aina ykkösasia, eikä siitä tingitä isoissa eikä pienissä asioissa, Suvanto miettii.

Oletko paikalla? Lähetä kuva tai video Ilta-Sanomien kuvatoimitukseen 13456.

Juttua korjattu ja täydennetty kello 14:08 Airpron viestintäpäällikön kommenteilla: porrasauto törmäsi Ryanairin koneeseen vähän sen jälkeen, kun kone oli laskeutunut Tampereelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    6. 6

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    7. 7

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    8. 8

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    9. 9

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    6. Näytä lisää