Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

BB-Sebastianista tuli perussuomalaisten varapuheenjohtaja: ”Ohjelma oli ehkä paras poliitikkokoulutus”

Perussuomalaisten uusi varapuheenjohtaja: Big Brother -ohjelma paras poliitikkokoulutus paineensietokyvyn kannalta
Viikonloppuna perussuomalaisten puoluekokouksessa kolmanneksi varapuhteenjohtajaksi valittiin Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Valintaa voisi kuvailla hieman yllättäväksi, sillä Tynkkynen voitti varapuheenjohtajavaalissa aiemman kolmantena varapuheenjohtajana toimineen kansanedustaja Juho Eerolan.

Tynkkynen lienee jatkossa julkisuudessa uuden asemansa myötä, mutta monet muistavat Tynkkysen julkisuudesta jo aiemmiltakin vuosilta.

Tynkkynen osallistui syksyllä 2011 Big Brother -ohjelmaan, jolloin hän näytti huomattavasti eri näköiseltä verrattuna nykyiseen. IS uutisoi irokeesipäisestä Sebastianista, joka BB:n verkkosivuston mukaan luokitteli talon muiden asukkaiden asenteen mädäksi. IS kertoi myös BB:n verkkosivuston uutisesta, jonka mukaan Tynkkynen pahoitteli kosketettuaan toisen kilpailijan pyllyä.

Lisäksi IS uutisoi Big Brotherin verkkosivuston uutisesta, kuinka Tynkkynen säästää itseään avioliittoon eli on neitsyt.

– Mutta Suomessa esimerkiksi minä en näe tissejä joka päivä. Jos näen rinnat, aika nopeasti alkaa tykki jylistä! Kyllä siinä alkaa koneisto heräilemään, Tynkkynen tuolloin jutusteli muiden asukkaiden kanssa Big Brotherin verkkosivuston mukaan.

– Se, että kertoo itsestään ihan normaaleja asioita, niin en usko, että siinä on mitään pahaa. Ja luulen, että varmasti saattaa monella muullakin nuorella pojalla niin käydä. Siitä on nyt kuitenkin jo aika paljon aikaa, olin silloin 21-vuotias nuori kaveri, Tynkkynen kommentoi IS:lle nyt tuota lausuntoa.

”Paras poliitikkokoulutus”

Tynkkynen kommentoi IS:lle, että häntä ei kaduta ohjelmaan osallistuminen.

– Todella hyvillä mielin muistelen niitä aikoja.

Miksi halusit osallistua?

– Siinä oli monta syytä, mutta yksi syy oli se, että halusin lähteä vaikuttamaan yhdenlaisena roolimallina. Kun Big Brother vaikuttaa aika voimakkaasti nuorten käsityksiin, minkälaista on mukava ja onnellinen nuoruus. Ja mitä siellä Big Brotherissa tapahtuu, että henkilöt ovat tämänkaltaisia ryyppääviä, irtosuhteita harrastavia ihmisiä. Niin ajattelin, että elämää voi elää toisella tavalla. Ja halusin tuoda sen oman persoonani ja elämäni kehiin, hän selittää.

Tynkkynen kuvailee, että ohjelmaan osallistuminen oli henkisesti rankkaa, koska tilanne oli äärimmäisen paineistettu.

– Siellä on ollut psykologit suunnittelemassa sitä ohjelmaa siinä mielessä, että siinä yritetään sisällyttää taloon ihmisiä, jotka ovat ehkä persooniltaan, ajatusmaailmoiltaan ja muutenkin luonteeltaan vastakkaisia, hän kuvailee.

– Jatkuvasti ihmisiä ajettiin kriisitilanteisiin ja konflikteihin talon sisällä, niin se oli henkisesti raskasta. Mutta toisaalta täytyy sanoa, että tuo ohjelma oli ehkä paras poliitikkokoulutus paineensietokyvyn kannalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää