Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuvat: Kettu esitteli hampaitaan Maaritille – ”Se suorastaan poseerasi”

Eläinkuvat
Kuusankoskelainen Maarit onnistui nappaamaan villieläimestä mahtavia valokuvia.
Tiistai-iltana kouvolalainen Maarit Siitonen oli menossa tapaamaan mummoaan ja ajeli autolla Kuusankosken Lassilanpeltotietä.

Hän huomasi, että viereisellä Lassilanpellolla jolkotteli kettu.

– Pysäytin auton tien reunaan ja rupesin kuvailemaan sitä. Ihmettelin, kun se ei lähtenyt karkuun eikä arastellut mitenkään. Se suorastaan poseerasi muutaman metrin päässä, Siitonen muistelee.

Siitosella kävi tuuri, koska tällä kertaa hänellä oli kamera valmiina autonsa etupenkillä.

– Pidän sitä usein mukana juuri tällaisten tilanteiden varalta, hän sanoo.

Oranssiturkkinen kettu esitteli välillä myös purukalustoaan, makoili maassa, kuopi sitä tassuillaan ja haukotteli. Mitään ääntä eläin ei kuitenkaan pitänyt.

Lisäksi kuvauksellinen kettu tarkkaili liikennettä ja kun sopiva väli tuli, lähti ylittämään katua.

Mielessä sillä oli ehkä jalkapallon peluu, sillä tien toisella puolella on Sami Hyypiän jalkapallohallin harjoitusnurmikenttä.

Kun pelikaveria ei löytynyt, kettu palasi takaisin pellolle, josta se oli lähtenyt. Kaikkiaan eläimen ja Siitosen kohtaaminen kesti noin kahdeksan minuuttia.

– Ainakin minun puoleltani kohtaaminen oli todella mieluinen. En ole koskaan aiemmin nähnyt kettua näin läheltä, Siitonen kertoo.

Mitä mieltä sinä olet ketuista? Kerro asiasta kommenttikentässä.

Ota kantaa

Oletko nähnyt kettua lähietäisyydeltä?

Kyllä 77% En 23%
Ääniä yhteensä 9179

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    7. 7

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    8. 8

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    9. 9

      Usain Boltin rietas riemuloma jatkuu: Naiset heittäytyivät syliin – tumma kaunotar hytkytti peppua härskissä tanssissa

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää