Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalainen kansanedustaja joutui osaksi Venäjän propagandaa: ”Ei voi mitään, jos näin uutisoidaan”

Venäjän media teki Karjalassa käyneestä kansanedustaja Kauko Juhantalosta (kesk) ministerin ja siteerasi tämän innostuneita kommentteja Karjalan kehityksestä.
Venäjällä näytetäänkin otetun kaiken irti Juhantalon viimeviikkoisesta matkasta Petroskoihin. Juhantalon ja hänen seurueensa vierailusta kerrotaan useissa eri tiedotusvälineissä sekä Karjalan tasavallan virallisilla tiedotussivuilla.

Juttujen sävy luo sellaisen vaikutelman, että Suomen korkean tason poliitikot pitävät Venäjään yhteyttä Euroopan unionin pakotteista huolimatta ja toivovat pakotteiden pikaista perumista.

Venäjän valtiollisen television ykköskanavan Karjalan-uutisissa Juhantaloa tituleerataan jopa Suomen teollisuus- ja kauppaministeriksi, vaikka todellisuudessa Juhantalo oli ministerinä 23 vuotta sitten eli 1991–1992. Muissa Karjalan tiedotusvälineissä Juhantalon titteli oli mainittu oikein kansanedustajaksi.

Juhantalon kerrotaan olleen Karjalassa turistimatkalla, mutta tavanneen samalla Karjalan tasavallan johtoa ”nimenomaan suomalaisosapuolen aloitteesta”.

– Me katselemme suurella innostuksella ympärillemme ja suhtaudumme positiivisesti siihen, mitä olemme nähneet, Juhantaloa siteerataan karjalaismediassa.

Regnum-uutistoimisto oli puolestaan otsikoinut artikkelinsa ”Naryshkinin matkan estäneet suomalaiset ovat huolissaan pakotteista”. Uutistoimiston mukaan Juhantalo oli ilmoittanut vierailun aikana, että suomalaisosapuoli kannattaa Karjalan ja Suomen välisen yhteistyön kehittämistä ja on huolissaan nykytilanteesta.

– Toivomme, että Venäjällä ja Karjalassa olisi jatkossakin edellytyksiä liiketoimintojemme kehittämiselle ja yhteistyön jatkamiselle, Regnum siteeraa Juhantaloa.

”Maksoin itse, eduskunnalle kerron”

Kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk) ei ollut etukäteen yhteydessä esimerkiksi Suomen Petroskoin-konsulaattiin sen varmistamiseksi, onko hänen Karjalan-matkansa linjassa Suomen ja Euroopan unionin Venäjä-politiikan kanssa.

– En ollut (yhteydessä) kehenkään. Mutta kyllä tarkoitus on, kun alkaa taas parlamentin työ, niin siellä oleville elimille on tarkoitus kertoa, Juhantalo kertoi.

Juhantalon mukaan Karjalan-matkalla hänen kanssaan oli pieni rakennusalan suunnittelijoiden ja investoijien ryhmä sekä myös kansanedustaja Eero Lehti (kok). Kyseessä oli ”vanhojen tuttavien yhteinen epävirallinen matka”, mutta Karjalan johdon edustajien kanssa päädyttiin keskustelemaan sen vuoksi, että venäläisosapuoli esitti tapaamista.

– Matka oli täysin epävirallinen, mutta kun he tiesivät, että me olemme käymässä, niin Karjalan tasavallan johto halusi meidät tavata. Tosin tasavallan ykkösjohto oli tuolloin lomien takia poissa Petroskoista, mitä he kovasti harmittelivat, Juhantalo kertoi.

Venäjän mediassa kerrottiin kuitenkin, että tapaaminen Karjalan tasavallan johdon edustajien kanssa tapahtui nimenomaan suomalaisosapuolen aloitteesta. Kumpi versio on siis oikea?

– Sitä minä en tiedä. Olin vain yksi osallistuja ja sellainen tapaaminen ilmoitettiin minulle, että he halusivat järjestää. Se oli sellainen tunnin parin ystävällinen keskustelu, Juhantalo sanoi.

Juhantalon mukaan hän ja Lehti olivat tarkkoja siitä, että matka menee eduskunnan matkustussääntöjen mukaan.

– Keskustelimme tästä asiasta, ja me itse olemme maksaneet tämän matkan, hän korosti.

”Me emme voi mitään”

Ajattelitteko etukäteen, että Venäjä saattaa hyödyntää matkanne jollain tavalla omassa propagandassaan?

– Kukin maa elää tavallaan ja he käyttävät omalla tavallaan, sille me emme voi mitään. He halusivat tavata ja esittää omia näkemyksiään ja yhdyimme siihen, että toivomme, että tämä tilanne saataisiin pian järjestetyksi, Juhantalo sanoi Venäjän ja lännen kiristyneisiin väleihin viitaten.

– Sillehän me emme voi mitään, miten Suomen media ja Venäjän media käsittelee näitä. Tällaisessa konfliktitilanteessa molemmat osapuolet haluavat käyttää hyödyksi kaikkia tapaamisia.

Karjalassa Venäjän valtiollinen tv-kanava käytti Juhantalosta jopa ministeri-titteliä. Joko kyseessä oli tahaton virhe tai sitten ”tahallinen lipsahdus”, jolla haluttiin ehkä korostaa suomalaisdelegaation painoarvoa.

– Ai jaa... En ainakaan itse esiintynyt ministerinä, siitä voitte olla varmoja. Olen entinen ministeri, mutta sille ei voi mitään, jos näin uutisoidaan. Minulla ei ole siihen osaa eikä arpaa, Juhantalo kommentoi.

Juhantalon mukaan hän halusi lähteä Karjalaan sen vuoksi, että suhteita Venäjään on pidettävä yllä Krimin valtauksesta ja Ukrainan sodasta huolimatta. Näitä suhteita hän aikoo hoitaa jatkossakin.

– Meillä suomalaisilla pitäisi olla tämä Suomen asia mielessä. Että kun pakotteet aikanaan päättyvät, niin meillä olisi valmius emmekä menettäisi kaikkia mahdollisuuksia toimia siellä, hän perusteli.

UM: Pakotteet eivät koske näitä matkoja

Suomen ulkoministeriön mukaan Juhantalo ei rikkonut Karjalan-matkallaan EU:n Venäjä-pakotteiden sääntöjä, sillä vain korkean tason tapaamisia Venäjän kanssa on rajoitettu.

– Selvää on, että kansanedustajat päättävät itse omista matkoistaan. Jos he kuitenkin kysyvät meiltä etukäteen asiaa, voimme antaa ehkä joitakin neuvoja, mutta pakotteet eivät näitä matkoja koske, ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän päällikkö Vesa Häkkinen sanoi.

Häkkisen mukaan kansanedustajien on kuitenkin hyvä tiedostaa Venäjän-matkoillaan, että heidän vierailunsa saatetaan esittää esimerkiksi siinä sävyssä, että Suomi pyrkisi irrottautumaan EU:n yhteisen Venäjä-politiikan rintamasta.

– Poliitikkojen vierailuja käytetään Venäjän mediassa sumeilematta hyväksi. Niitä käytetään, se on selvä ja se kannattaa muistaa, Häkkinen linjasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    5. 5

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    6. 6

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    7. 7

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    5. 5

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää