Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Viimeinen hellepiikki tulee – jopa +27 astetta

Kulunut kesä on ollut säiden puolesta varsin kaksijakoinen, myöntää Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman.
– Touko-heinäkuussa oli tosi vähän hellepäiviä. Elokuussa on ollut jo 13 hellepäivää. Jos lämmöstä tykkää, lomat olisi kannattanut pitää siis ehdottomasti elokuussa, Bergman kiteyttää.

Yhteensä hellepäiviä on ollut kuluvana kesänä 17. Toista oli parina aikaisempana kesänä: viime vuonna hellepäiviä oli touko–elokuussa viisikymmentä ja toissa vuonna vielä pari enemmän.

Luvassa on kuitenkin tänäkin kesänä vielä yksi hellepiikki. Yli 25 asteen hellelukemia mitataan maan etelä- ja länsiosissa vielä maanantaina ja tiistaina.

– Lämpötilat pyörivät 25 asteen molemmin puolin. Jossain voi olla paikallisesti jopa 27 astetta, Bergman kertoo.

Sitten viilenee

Tulevista hellepäivistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä niiden jälkeen sää muuttuu.

Sää muuttuu keskiviikosta alkaen epävakaiseen suuntaan ja sateita on luvassa ympäri Suomen aina loppuviikkoon asti.

Samalla lämpötilat laskevat. Palataan vuodenaikaan nähden tavanomaisiin keleihin.

– Sateen aikana lämpötilat jäävät alle 20 asteen, ja sateen jälkeen lämpötilat nousevat yli 20 asteeseen. Hellepäiviä ei ole kuitenkaan enää luvassa, Bergman selvittää.

Vaikka lämpötilat laskevat, järvien levätilanne on varsin hyvä.

Viime viikon valtakunnallisten levämittausten mukaan erittäin runsaasti levää oli vain kahdessa järvessä: Haapajärvessä Lappeenrannan suunnalla ja Littoistenjärvessä Turun kupeessa.

Runsaasti levää oli kuudellatoista paikkakunnalla ja hieman levää noin viidelläkymmenellä. Lähes 200 mittauspistettä oli sellaisia, joissa levää ei ollut.

Yllä olevalla videolla HS:n meteorologi Anniina Törmä kertoo maanantain ja tiistain säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    10. 10

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    6. Näytä lisää